Jenůfa

Janáčekin Jenůfa Kansallisoopperassa on musiikkidraamaa parhaimmillaan

Leoš Janáček: Jenůfa: Tove Åman, Jorma Silvasti ja Karita Mattila. Kuva: © 2014 Heikki Tuuli, Suomen Kansallisooppera.








Suomen Kansallisoopperan keätkauden 2014 ensimmäinen ensi-ilta oli Leoš Janáčekin Jenůfa. Sen valintaan vaikutti varmasti se, että ooppera on yksi tähtisopraano Karita Mattilan suosikkiteoksista. Samalla se täydentää hienosti Mattilan aiemmat Janáček-vierailut Kansallisoopperassa - Káťa Kabanová ja Tapaus Makropulos - säveltäjän kenties kompakteimmalla oopperalla. Esityksen nähtyäni ymmärrän hyvin Mattilan innostuksen Jenůfaan, sillä tässä oopperassa hän pääsee esittelemään sekä tunnettua laulutaitoaan, mutta myös ainutlaatuisia näyttelijän kykyjään. On hämmästyttävää, miten Mattila pääsee sisälle nuoren Jenůfan maailmaan sekä ulkoisesti oopperan ensimmäisessä näytöksessä että henkisiin ristiriitoihin riipaisesevassa toisessa näytöksessä ja  kolmannen näytöksen huipennuksessa. Mattila on ilmoittanut jättävänsä Jenůfan roolin ensi syksyn Hampurin esitysten jälkeen ja siirtyvänsä sitten laulamaan äitipuoli Kostelničkan roolia. Mattila jättää Jenůfan roolin uransa huippuvaihheessa.

Kansallisoopperassa nähtävä Jenůfa on Olivier Tambosin ohjaama ja Frank Philipp Schlössmannin lavastama produktio, joka sai ensi-iltansa Hampurissa 1998 ja joka on sen jälkeen nähty mm. Metropolitanissa, Govent Gardenissa ja Los Angelesissa - usein Karita Mattila ja Jorma Silvasti pääosissa. Tätä ennen  Jenůfa on nähty Kansallisoopperassa viimeksi vuonna 1979.

Leoš Janáček: Jenůfa: Karita Mattila. Kuva: © 2014 Heikki Tuuli, Suomen Kansallisooppera.


Jenůfa on Janáčekin kolmas ooppera, joka sai ensi-iltansa Brnossa vuonna 1904. Siinä hän otti käyttöön puhekielen pohjalta kehittämänsä omaperäisen sävellystyylin. Jenůfa oli säveltäjän kansainvälinen läpimurto ja ooppera, jossa kaikki hänelle tyypilliset piirteet ovat jo mukana. Sitä pidetään epävirallisena Määrin kansallisoopperana.

Ooppera perustuu Gabriela Preissován näytelmään Hänen kasvattityttärensä (Její pastorkyňa, 1890). joka liittyy selkeästi 1800-luvun lopun realismiin, jota Suomessa edustivat mm. Juhani Aho ja ennen kaikkea Minna Canth, jonka Anna-Liisa rinnastuu Jenůfan tarinaan. Jenůfa on ennen kaikkea psykologinen draama ihmisten välisistä suhteista, jossa ulkoisilla tapahtumilla on vain vähäinen rooli. Se on toki tiukasti kiinni  aikakauden moraalikäsityksissä.

Jenůfan monimutkaiset sukulaisuussuhteet tuovat tarinaan oman lisävärinsä. Oopperan keskeiset henkilöt ovat vanha isoäiti Buryjovka (Sari Nordqvist), jonka molemmat pojat ovat kuolleet, vanhemman pojan poika Števa Buryja (Jyrki Anttila), jolle tila on annettu perintönä, tämän velipuoli Laca Klemeň (Jorma Silvasti), jolle perinnönjaossa on jäänyt vain rippeet, nuoremman pojan leski toisesta avioliitosta Kostelnička (Päivi Nisula), joka on Jenufan (Karita Mattila) kasvattiäiti.  Jenůfa puolestaan on nuoremman pojan tytär hänen ensimmäisestä avioliitostaan.

Juonellisesti tarina on selkeämpi: sekä Števa että Laca rakastavat Jenůfaa, jonka sydämen valittu on shemeikkamainen Števa, serkku, jolle Jenůfa odottaa lasta. Kostelnička panee Števan ja Jenůfan avioliiton ehdoksi vuoden koeajan. Toiseksi jäänyt, pettynyt ja turhautunut Laca viiltää haavan Jenůfan poskeen, jonka jälkeen Števa ei ole enää kiinnostunut tytöstä. Jenůfan synnytettyä piilossa pojan Kostelnička näkee ainoaksi ulospääsyksi häpeästä vauvan tappamisen, ja hukuttaa tämän virtaan. Laca suostuu ottamaan Jenůfan vaimokseen. Häiden aikana kuollut lapsi löytyy jäisestä vedestä ja Kostelnička tunnustaa tekonsa. Laca nai Jenůfan kaikesta huolimatta.

Leoš Janáček: Jenůfa: Karita Mattila ja Päivi Nisula. Kuva: © 2014 Heikki Tuuli, Suomen Kansallisooppera.


Tambosin ohjaus on ulkoisesti hyvin pelkistetty, mikä sopii erinomaisesti oopperan psykologiseen luonteeseen. Produktion onnistumisen kannalta henkilöohjaus on ratkaisevassa asemassa - ja se toimii. Ehkä hieman yllättäen Jenůfa on Kansallisoopperassa vahva ensemble.ooppera, josta kiitos kuuluu kokonaan kotimaiselle solistikunnalle, josta pääosa on talon omaa väkeä. Tähtikultista ei ole lopputuloksessa jälkeäkään. Onnistuminen on paljossa velkaa myös Mattilan ja Silvastin pitkälle kokemukselle Janáčekin oopperoissa. Esityksen suuri yllättäjä on - toki monesti taitavaksi tunnettu - Päivi Nisula Kostelničkan roolissa. Oopperan jännite on näiden kahden naisen välisessä suhteessa. Oopperan toinen näytös on riipaiseva Kostelničkan hukuttaessa Jenůfan vastasyntyneen vauvan tämän ollessa kuumesairas. Kumpikin nainen joutuu kohtaamaan omat tunnontuskansa ja sisäiset paineensa. Tapahtumat aiheutuvat ajankohdan moraalikäsitytsten ja yhteisön paineesta ilman, että kukaan sen päähenkilöistä tarkoittaisi pahaa.

Leoš Janáček: Jenůfa: Mia Heikkinen ja Karita Mattila. Kuva: © 2014 Heikki Tuuli, Suomen Kansallisooppera.


Ohjaus ja lavastus perustuvat muutamille pääideoille - tosin lavastus on suunniteltu jo alunperin helposti siirrettäväksi eri oopperataloihin. Ensimmäinen näytös tapahtuu Määrin vainioilla syysviljan korjuun aikaan. Mistähän muuten johtuu, että useat nykyohjaajat sijottavat tsekkiläiset oopperat sosialistisen realismin kuvakliseisiin? Näyttämön keskellä on matala kallio, jonka päällä Jenůfa makaa ja keikistelee. Toisessa näytöksessä kivi on kasvanut ahdituksen mukana suureksi, joka painaa kaiken alleen ja kätkee Jenůfan onnettoduuden. Toisen näytöksen ahdistava sisätila muuttuu kolmannessa näytöksessä uudelleen ulkotilaksi, nyt talviseksi maisemaksi, jossa syyskylvöt on tehty. Kivi on murentunut murikoiksi, joilla kyläläiset uhkaavat kivittää Jenůfan lapsenmurhasta.

Leoš Janáček: Jenůfa.  Kuva: © 2014 Heikki Tuuli, Suomen Kansallisooppera.


Näin Jenůfan kolmannen esityksen 30.1.2014. Musiikillisesti se oli täysipainoinen. Jakub Hrůšan johdolla oopperan orkesteri toi esiin Janáčekin musiikin sen kaikessa vaikuttavuudessaan. Hän nosti hyvin esille hienoja yksityiskohtia läpi koko illan. Laulajat olivat kautta linjan erinomaisia, mutta ilta oli pitkälti Mattilan ja Nisulan. Unohtamatta Silvastia ja Anttilaa, joka teki Števasta erinomaisen roolin. Olisi kiinnostavaa kuulla Karita Mattilaa Kostelničkan roolissa, kun Jenůfa - toivottavasti pian - palaa Kansallisoopperaan. Valitettavasti Silvasti jää Lacan roolin myötä eläkkeelle Kansallisoopperasta ja keskityy jatkossa Savonlinnan Oopperajuhlien johtamiseen. Ensimmäisen kierroksen kymmenen esitystä ovat kaikki loppuunmyytyjä.

Leoš Janáček: Jenůfa. Suomen Kansallisooppera, ensi-ilta 24.1.2014. Arvio esityksestä 30.1.2014.  Musiikinjohto: Jakub Hrůša, ohjaus Olivier Tambosi, lavastus ja puvut: Frank Philipp Schlössmann, valaistus: Mariella von Vequel Westernach
Laulajat: Karita Mattila (Jenůfa), Jorma Silvasti (Laca Klemeň), Jyrki Anttila (Števa Buryja), Päivi Nisula (Kostelnička Buryjovka), Sari Nordqvist (isoäiti Buryjovka), Juha Kotilainen (työnjohtaja), Juha Eskelinen (kylätuomari), Ritva-Liisa Korhonen (kylätuomarin vaimo), Hanna Rantala (Karolka), Mia Heikkinen (Jano, paimenpoika), Tove Äman (Barena) Ann-Marie Heino (Pastuchyňa) ja Daphne Bečka (Tante).
Suomen Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro.

Antti Arkoma - Rakkaudesta

Galleria G - 8-26.1.2014

Lavastettuja tapahtumia ja rakkautta

Antti Arkoma: Danse Macabre, akryyli, 2013
















Antti Arkoma (s. 1961) on monipuolinen taiteilija, joka on kotonaan niin maalausten kuin veistoksien parissa. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä säännöllisesti vuodesta 1989 mutta viime vuosima harvemmin Helsingissä. Hän on myös toiminut opettajana niin Kuvataideakatemiassa kuin Taideteollisessa korkeakoulussakin.

Antti Arkoma: Oman ylpeytensä kanssa, akryyli 2013.










Tämän kertainen näyttely Galleria G:ssä koostuu akryylimaalauksista ja veistoksista. Arkomalla on menossa laaja tuolien ympärille rakentuva veistosprojekti, josta on tähän näyttelyyn saatu mukaan vain muutama maistiainen. Rakkaus-nimisen näyttelyn kiinnostavimmat teokset ovat kuitenkin maalauksia, jotka voi jakaa kahteen ryhmään. Niistä suurikokoiset tilalliset maalaukset vievät päähuomion. Arkoman tilalliset maalaukset ovat mielikuvitusta ruokkivia kertomuksia, jotka tapahtuvat lavastusmaisissa sisä- ja ulkotiloissa. Luonnoliset - usein historialliset - puitteet muuttuvat Arkoman sielunmaisemiksi. Ne ovat myös teatraalisia ja tuovat mieleen Franco Zeffirellin ooppera- ja teatterilavastukset. Voisi hyvin aavistella, että niiden lähtökohtana ovat olleen taiteilijan kokemukset ja muistumat Italiasta hänen Grassinassa viettämiltään ajanjaksoilta. Ne ovat kuitenkin suodattuneet omintakeiseksi kuvakieleksi, jossa haamut, luurangot ja muut hamot tanssivat omia rakkauden ja kuoleman tanssejaan.

Antti Arkoma: Siinä me sitten pyörittiin, akryyli, 2013.















Arkoma on mielestäni parhaimmillaan ulkotiloihin sijoittuvissa töissä kuten Danse Macabre, jossa kuolema käy tanssiin pirun ja luurankojen kanssa öisellä piazzalla suihkulähteen ympärillä. Mustan ja harmaan sävyt ja rosoinen maalaustekniikka toimivat erinomaisesti myös maalauksessa Ja siinä me sitten pyörittiin, joka antaa oivan näytteen myös Arkoman huumorista. Maalauksessa kaksi palloa ottaa mittaa toisistaan aukiolle pystytetyssä nyrkkeilykehässä. Tummasävyisten maalausten sarjaa jatkaa myös uusin työ Joulu, joka mahdollisesti kuvaa suuntaa johon Arkoma on siirtymässä. Uusimmissa töissä tapahtumien määrä on vähentynyt ja maalauspintojen merkitys korostunut huumoria unostamatta - esimerkiksi Joulu-maalukseen kätkeytty joulua odottava eläinhahmo.

Antti Arkoma: Sinä ja minä, akryyli, 2013.

Ulkotilojen ohella Arkoma on taitava myös sisätilojen kuvaajana. Tässä näyttelyssä näitä palatsimaisia tiloja edustavat Roskia pinnalla sekä Oman ylpeytensä kanssa, jota voi pitää yhtenä avainteoksena taiteilijan tuotantoon. Arkoma saa samanaikaiseti tilan elämään sekä luotua siihen tapahtumia, jotka ilman läsnäolevia henkilöitäkin synnyttävät kertomuksia. Hän maalaa, hyvässä mielessä,  kulissaja ja kertomuksia maalauksen siitä kärsimättä.


Suurten teosten lisäksi näyttelyssä on mukana pienempiä töitä, joissa henkilö- ja eläinhahmot nousevat keskiöön. Näistä parhaita on Sinä ja minä. joka ehkä selvimmin kuvaa näyttelyn otsikkoa Rakkaudesta, kuitenkin avaten rakkauden monet kasvot. On mielenkiintoista nähdä, mihin tämän monipuolisen taiteilijan tie vie seuraavaksi.