13.4.2014

Ilkka Väätti - Mundus - Maalauksia

tm-galleria 2.4.-20.4.2014

Maailman kulttuuriperinnöstä oma taidemaailma

Ilkka Väätti: Mundus. Yleiskuva tm-gallerian näyttelystä. Vasemmalla Kairo ja oikealla Avaris.








Ilkka Väätti (s. 1955) on taiteilijana pitkäjännitteinen ja persoonallinen. Hän aloitti Mundus-maalaussarjan tekemisen jo kaksikymmentä vuotta sitten. Sen tämän hetkinen vaihe on koottu tm-galleriassa olevaan näyttelyyn, jonka nimenä on yksinkertaisesti Mundus - Maalauksia.

Ilkka Väätti: Avaris, öljyväri ja akryyli puulle, 180x260x6 cm, 2014.












Mundus on yksi latinan maailmaa tarkoittavista sanoista. Se on myös bysanttilaisen sotapäällikön nimi, joka kävi sotia silloisen tunnetun maailman alueella. Se on siten sopiva nimi Väätin jatkuvasti kasvavalle teossarjalle, jonka aiheet liittyvät eri kulttuurien parhaisiin saavutuksiin, arkkitehtuuriin, kirkkoihin, maalauksiin, kirjoihin ja muihin taideaarteisiin. Tämän kertaisen näyttelyn teokset ovat hakeneet innoituksensa Vatikaanista, Egyptistä ja Intiasta. Väätin maalauksen lähtökohtana voi olla uskonnollisen kirjan sivu, alttarimaalaus, seinämaalaus, arkkitehtoninen kuvio tai muu detalji. Väätti työstää valitsemansa kohteen omaan tyyliinsä sopivaksi maalaukseksi. Värit ja muodot on otettu lähtökohtana olevasta teoksesta, mutta pelkistetty ja kehitelty edelleen konstruktivistisiksi maalauksiksi tai veistosmaalauksiksi.

Ilkka Väätti: Kairo, öljyväri ja akryyli puulle, 180x180x6 cm, 2013

Tai tässä tapauksessa maalauksen ja veistoksen välimuodoksi. Kaikki työt on toteutettu puulle kolmiulotteisina reliefeinä (korkeus noin 6 cm) ja maalattu öljyvärillä ja akryylillä. Mukana on usein ornamentiikkaa, mutta rajatut alueet onm maalattu monokromaattisilla väreillä.

Itse koen teokset näyttelyn nimen mukaisesti maalauksina. Reliefimäinen rakenne luo kuitenkin maalauksen pinnalle mielenkiintoisia varjoja ja rajauksia.

Ilkka Väätti: Gujarat, öljyväri ja akryyli puulle, 160x120x6 cm, 2014

Väätin värimaailman on kirkas ja monokromaattinen kuitenkin niin, että värit viittaavat alkuperäiseen inspiraation lähteeseen. Maalauksia voi lähestyä konstruktivistisina teoksina ilman, että niiden taustasta tietää kovinkaan paljon. Näyttelyn yhteydessä julkaistu luettelo kertoo kuitenkin mielenkiintoisella tavalla teosten syntyhistoriasta ja teoksen alkuperästä. Teosten nimet viittaavat usein niiden lähtökohtaan ja paikkakuntaan muodostaen taiteilijan maailmankartan "globus munduksen".



Ilkka Väätti: Vannes, öljyväri ja akryyli puulle, 160x193x6 cm, 2013.

Aiheet nousevat maailman yhteisestä kulttuuriperinnöstä, jota Väätti työstää sekä intuition että järjestelmällisen ajattelun ja värimaailmansa kautta. Maalauksen synty vaatii selvästi mietiskelyä ja henkisen yhteyden alkupeäiseen teokseen.

Tämänkertaijen sarja on ehkä enemmän kokoelma viimeaikaisista löytöretkistä kuin yhtenäinen maalaussarja muodon ja värin suhteen. Teosten ripustus tm-gallerian tiloihin on kuitenkin tehty huolella ja lopputulos on kiinnostava ja spirituaalinen, vaikka mukana on niin lasimaaluaksen kaltainen pyöreä maalaus (Kairo) kuin suuri labyrinttimainen vaakataosinen maalaus (Avaris) sekä tutumpia symmetrisiä maalauksia. Väätille tyypillisiä värejä ovat klassiset kelta- ja punamullan sävyt sekä muut perinteiset värit, jotka olivat käytössä jo kun kuvattava kohde on aikoinaan syntynyt.

Harmaana levätpäivänä Väätin teokset tuovat energiansa sekä galleriaan että katsojan mieleen.

★★★☆☆




Ilkka Väätti: Mundus. Yleiskuva tm-gallerian näyttelystä. Vasemmalta Exodus, Gujarat ja Vannes.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti