KuvaxTila - Kuvataideakatemian näyttely- ja opetustila

Kuvataidekatemian uusi KuvaxTila osoittaa toimivuutensa

Yleiskuva KuvaxTila -gallerian avajaisnäyttelystä Kesken kaiken. Edessä Anssi Pulkkisen tilateos Ympyrä (mutalla) ja taustalla Riikka Ahlforsin maalauksia.






Kuvataideakatemia sai syksyllä uuden näyttelytilan Punavuoresta Merimiehenkadun päästä. Vanhassa teollisuuskiinteistössä sijaitseva kaksikerroksinen galleria on osoittanut muuntelevuutensa ja toiminnalliset etunsa nyt jo kahdessa näyttelyssä. Näyttelytila on suuri ja koostuu erikokoisista tilaoista. Se on kunnostettu nykymuodin mukaan teollisuusateljeetyyliin, jonka pelkistetyt tilat ja seinät jättävät tillaa taideteosten esittelylle. Tila soveltuu monenlaisen taiteen esittelyyn sekä opetustilaksi, mikä on myös akatemian yksi tavoite. Galleriatile tuo hienon lisän Punavuoren ja etelåisten kaupunginosien kulttuuritarjontaan. Samalla se täydentää korttelissa jo olevaa kuttuuri- ja luovantyön tarjontaa.

Leena Nio, Taneli Rautiainen ja Jenni Toikka: Starting Point, installaatio, 2013. Kesken kaiken - näyttely.

Avajaisnäyttely Kesken kaiken oli kutsunäyttely, johon oli valittu akatemiassa vielä opiskelevia nuoria kykyjä sekä sieltä hiljattain valmistuneita taiteilijoita. Näyttelyn kuraattoreina olivat Leevi Haapala, Villu Jaanisoo sekä Maaretta Jaukkuri.  Tavoiteena oli esitellä tilan sopivuutta eri taidemuotojen näyttelytilana sekä luoda vuoropuhelua eri tyylisuuntien välille. Tässä oli onnistuttu hyvin, sillä eittämättä uusi tila mukautuu hyvin niin tila- video-, performanssi- kuin  maalaus- ja veistotaiteen esittelyyn. Tilojen jakautuminen ja muunneltavuus antavat sopivasti tilaa kullekin esillä olevalle taiteilijalle ilman että nämä söisivät toisiaan.

Neljäntoista taiteilijan joukosta esille nousivat Anssi Pulkkisen alakerran tilaa hallitseva Viiva (mustalla) ja Ympyrä (mustalla). Tämä tilateos loi puitteet koko näyttelylle. Maalareista esille nousi Riikka Ahlfors asemamaalauksineen, jossa juna liike on kuvattu ja pysäytetty väreiksi, jotka ovat puhdasta värimaalausta. Maalareista kannattaa mainita myös Erno Enkenberg, jonka pienoismalleihin perustuvat asetutkielmat laventuvat aihevalintansa perusteella maalausta polittisemmiksi, mutta lytkeytyvät samalla nykymaalauksen trendeihin ja fotorealismiin. Taiteilijakolmikko Nio/Rautiainen/Toikka Starting Point-teos toi hyvin esiin uuden tilan ja sen valaistuksen mahdollisuudet. 

Riikka Ahlfors: Asemalta I ja Asemalta II, öljy kankaalle, 2013.





Toisena näyttelynä galleriassa oli Kuvataideakatemian perinteinen Kandinäyttely. Se oli samoin monitaiteellinen näyttely, joka esitteli kattavasti kandivaiheen opiskelijoiden töitä.Vaikka näyttely oli kuratoimaton, oli näyttelyn yleistaso korkeamoi kuin eräissä viimeaikaisissa kandinäyttelyissä. Oliko uusi tila inspiroinut taideopiskelijoita?

Yleiskuva Kuvataideakatemian Kandinäyttelystä.

KuvaxTila on avara ja valoisa galleriatila, joka tuo esille maalaukset ja veistokset hyvässä valossa. Tila on myös helppo jakaa osiin niin,. että kukin taiteilihja saa oman selkeän alueensa. Tarjolla on myös sopivasti sivuhuoneita ja alueita, jotka mahdollistavat video- ja tilateosten esillepanon niiden vaatimusten mukaisesti.

KuvaxTila on kokonaisuutena yksi Helsingin parhaista näyttelytiloista. Saa nähdä millaisen näyttelypolitiikan ja aseman se saa ja ottaa pääkaupungin näyttelykentässä. Edellytykset ainakin ovat kunnossa. Opiskelijanäyttelyiden lisöksi se mahdollistaa puitteet monenlaisille projekteille ja vierailunäyttelyille. KuvaxTilan myötä akatemian näyttelyt keskittyvät entistä enemmän Punavuoreen.

Anu Raatikainen: Ylistäjät, mustekynä, valokaappi, 2013. Kandinäyttely.

Kandinäyttely. Taustalla Henna Juvan maalaukset Näkökenttiä, öljy, 2013 ja vasemmalla Alge Julijan offset litografiat Murti 2 ja 3, 2013.

Eugène Ionesco - Kuningas kuolee

2000-luvun kuninkaan haasteet

Eugène Ionesco: Kuningas kuolee.
Kuva: Stefan Bremer, Suomen Kansallisteatteri, 2013










Eugène Ionesco on absurdin teatterin mestari, joka meillä on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin esimerkiksi vakio-ohjelmistossa olevat Samuel Beckettin ja Dario Fon näytelmät. Siksi olikin iloinen yllätys, että Suomen Kansallisteatteri oli valinnut Willensaunan ohjelmistoon kolmannen Ionescon neljästä kuningas Bérenger I:stä kertovasta näytelmästä. Kuningas kuolee (Le Roi se Meurt) on nähty Suomessa aiemmin vain kahdesti, Kansallisteatterissa tuoreeltaan 1964 kansainvälisen ensi-illan jälkeen, joka tapahtui vuonna 1962. Lisäksi meillä on esitetty mm. Tuolit, Kalju laulajatar sekä Sarvikuono.

Eugène Ionesco: Kunigas kuolee. Jukka Puotila (Kuningas Bérenger I)
Kuva: Stefan Bremer, Suomen Kansallisteatteri, 2013



Kansallisteatterin produktiossa näytelmä on uuden suomennoksen lisäksi muyutenkin päivitetty 2010-luvulle. Päivitys ei koske ainoastaan teknistä rekvisiittaa iPadilla ohjattavia ilmastointi- ja sähköjärjestelmiä sekä kuninkaan terveydentilan online-raportointia kansalle. Kuninkaan (Jukka Puotila) lisäksi näytelmän henkilöitä ovat hänen ensimmäinen ja toinen puolisonsa Marguerite (Paula Siimes) ja Marie (Minka Kuustonen) sekä kuninkaan uskottu ja henkilääkäri (Markku Maalismaa) sekä palvelija.siivooja yms. (Marja Salo) sekä tiedottaja-yleismies (Tuomas Rinta-Panttila).

Näytelmän toteutus on annettu nuorelle tekijäjoukolle, joka on onnistunut kääntämään Ionescun tekstin ja näytelmän tapahtumat nykyaikaan sopiviksi. Erityismaininnan ansaitsee Reita Lounatvuoren uusi suomennos. Aluksi katsojia huvittavat iPadiin ja tietoyhteiskuntaan liittyvät vitsit kuten puheentunnistuksen vaikeudet, mutta hyvin nopeasti mukaan tulee myös ilmastonmuutoksen varjo, joka uhkaa koko maapalloa eikä ainoastaan kuninkaan omaa eläää ja elinpiiriä.

Kuninkaan kuolinaika on kaikkien tiedossa, sillä hänen jäljellä olevan elinaikansa näyttää seinällä oleva digitaalinen kello, joka samalle mittaa maailman jäljelläolevaa aikaa. Kuninkaanlinnan kultaloisto on rappeutunuta, mutta ulkona ilman lämpötila nousee nopeasti alun kylmyydestä ja lumituistkusta painostavaan saunahelteeseen ja kun ovea raotetaan riehuu ulkona myrskytuuli joka tuo sisään roskaa ja jätettä.

Eugène Ionesco: Kunigas kuolee.
Kuva: Stefan Bremer, Suomen Kansallisteatteri, 2013



Ionescon kuningas kamppailee alunperin oman itsensä kanssa ja epävarmaa on, onko kuningas oikeasti kuolemassa vai käykö hän vain sisäistä identiteettikamppailuaan. Minna Leinon ohjauksessa kuningas on kuolemassa ja kuoleman seuraaminen ja raportointi tuovat mieleen presidentin terveydentilasta annettavat lausunnot. Ionescon teemoista maailmanlopun tematiikka on entistä todellisempi eikä se ole samalla tavalla absurdia kuin näytelmän krijoittamisen aikaan, jolloin pelko kohdistui ensisijaisesti ydintuhoon.

Henkilötasolla näytelmän keskeinen teema on vanheneminen ja dementoituminen, jolta edes hallitsijat eivät voi välttyä. Kuninkaan tilan heikkenemisestä annetaan jatkuvia tilannetiedotuksia, siitä miten hänen elintoimintonsa ja muut tapahtumat etenevät. Samalla tehdään tiliä kuninkaan saavutuksista vuosien ja vuosisatojen kuluessa kuin loppumattomana litanianiana ja arviointina siitä, mitä yhden elämän aikana voi tai pitäisi saavuttaa. Kuninkaan elämä kahden puolison kanssa näyttää kaikkien hyväksymältä, vaikka Marguerite muistaakin aina painaa nuorempaa kuningatarta. Marie taas tukeutuu fraasiin, kyllä sinä vielä paranet.

Ohjaus ja lavastus on tehty varsin yksinkertaisista komponenteista. Lavastus koostuu kolmesta antiikkituolista valtaistuinkorokkeella. Dramatiikka saadaan aikaan avaamalla ovi ulkomaailmaan sekä pudottamalla yksi spottivalaisin rämähtäen lattialle, pyörätuolilla ym. yksinkertaisilla konsteilla. Keskiössä on kieli ja upeat näyttelijäsuoritukset. Jukka Puotila tekee yhden viime aikojen parhaista suorituksistaan kuninkaana. Hän saa osaa muuntaa humoristisen hahmonsa loppukohtauksessa inhimilliseksi olennoksi, jonka kärsimykset ovat tosia asemasta riippumatta. Kuninkaan seuralaiset jättävät tämän yksi kerrallaan jolloin hän jää lopulta yksin alastomana näyttämölle. Kukaan ei ole niin yksin kuin entinen kuningas. Näytelmän loppu jää avoimeksi ja antaa katsojalle mahdollisuuden toivoon.

Ionescon näytelmällä on yhä sanottavaa tämän ajan ihmisille. Vaikka kuninkaiden aika on ohi itsevaltiaita on yhä. Ja yhä vaiekampi on ymmärtää, milloin on aika luovuttaa. Olisi kiinnostavaa nähdä koko Béringer-sarja näyttämöllä.

Eugène Ionesco: Kuningas kuolee. Suomen Kansallisteatteri 4.12.2013
Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Minna Leino, dramaturgi: Eva Buchwald, lavastus: Kati Lukka, puvut: Pirjo Liiri-Majava, valosuunnittelu: Pietu Pietikäinen ja äänisuunnittelu: Johanna Storm.
Rooleissa: Jukka Puotila, Marja Salo, Markku Maalismaa, Paula Siimes, Minka Kuustonen ja Tuomas Rinta-Panttila  

Katja Tukiainen - Kaunis maailma - Beautiful World

Galerie Forsblom 22.11-22.12.2013

Mangan vastaisku

Katja Tukiainen: Cat keeps the track, öljy, 2013.

Katja Tukiainen: Saa maistaa, öljy, 2008-2013.

Katja Tukiainen (s. 1969) on tullut tunnetuksi suurisilmäisiä tyttöjä ja bambeja esittävistä usein hellyttävistä maalauksistaan. Hänen kuvakielensä puhuttelee erityisesti nuorempia ikäluokkia ja varinkin naisia. Hänellä on suoranainen fanijoukkonsa, mikä on harvinaista nykytaiteilijoiden joukossa. Maalausten henkilöhahmot edustavat sitä kuvakieltä, johon he ovat tottuneet omassa kulttuurissaan kuten manga-sarjakuvissa. Tukiaisen maalauksia voi lukea kuvakertomuksina, mutta hän on ensisijaisesti hyvä maalari.

Tukiaisen kahtiajakoinen taiteilijaluonne tulee erinomaisesti esille hänen uusimman Kaunis maailma - Beautiful World -näyttelyn suurikokoisissa maalauksissa Galerie Forsblomilla. Tällaisia ovat varsinkin Cat keeps the track, jota pidän näyttelyn avainteoksena yhdessä Saa maistaa - maalauksen kanssa. Siinä kissan johdolla lettipäisten vihaisten tyttöjen ryhmä suorittaa joukkoteloitusta kuin Goyan maalauksessa. Pikkusievistely on tästä kaukana ja kapinahenki nostaa päätään.

Katja Tukiainen: Lippujuhla, öljy, 2013.



Tukiaisen maalauksia sitovat yhteen paitsi niiden ikonografia: nuoret lettipäiset tytöt univormuissaan, peurat - ja nyt myös kissat - myös väripaletti, jossa violetin ja pinkin eri sävyillä on keskeinen merkitys. Värimaailma ja osin aihevalinnat synnyttävät kokonaidsuuden, jossa pioneerihenki kohtaa Disneylandin. Kaikki on tarkoituksellista mutta jättää katsojalle lukuisia tulkintamahdollisuuksia. Suurisilmäiset tytöt eivät todellakaan ole niin kilttejä kuin miltä näyttävät. Eivätkä helposti eksy kissan virittämään karamelliansaan.

Katja Tukiainen: Silver tray, öljy, öljy ja spraymaali kankaalle, 2013.

Katsojan on syytä pitää aistinsa valppaina eikä tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Sillä Tukiaisen maalauksissa ei mikään ole sitä miltä se pinnalta katsoen näyttää. Maalausten kertomukset ovat monikerroksisia ja niistä voi hyvän taiteen tavoin jokainen tehdä oman tulkintansa. Hänen sankarinsa ovat pioneerityttöjä, jotka noudattavat järjestelmän sääntöjä mutta joiden sisällä asuu pieniä Pussy Riot -kapinallisia. Nyt mukaan on päässyt myös saapasjalkakissa, joka on ottanut tyttäarmeijan komentoonsa tai saalistaa näitä karamellipyydykseen. Niitä etsivälle mukana on edellleen bambeja ja lapsuuden viattomuutta.
Katja Tukiainen: Kevyt uni, öljy, 2013.  












Katja Tukiainen: Nurkassa, mixed media, 2013.

Raili Tang - The Power of the Flower

Galerie Forsblom 22.11.2013-22.12.2013

Väri kypsyy kukkimaan

Yleiskuva Raili Tangin The Power of the Flower -näyttelyn suuresta salista.









Raili Tang (s. 1950) on aina läpimurrostaan saakka (Nuorten näyttelyn Dukaattipalkinto 1979) ollut tunnettu suurista värikylläisistä maalauksistaan. Hänen juurensa ovat informalismissa, mutta teokset ovat vuosien myötä muuttuneet yhä ekspressiivisemmiksi sekä maalaustavan että värien kohdalla. Alkuaikojen tummat värit ovat saaneet rinnalleen yhä enemmän punaista ja nyttemmin myös vihreää, turkoosia ja keltaista. Hän on yksi johtavista värimaalareistamme, jonka töiden vaikuttavuus perustuu monien värikerrosten ja paksujen väripintojen struktuuriin ja intensiivisiin väripigmentteihin.

Raili Tang: The Power of the Flower, öljy, 2012.


Tangin näyttely tuo osin uusia piirteitä hänen taiteilijakuvaansa. Abstraktiin lähestymistapaan on tullut mukaan enemmän puoliesittäviä aiheita, jotka kuten näyttelyn nimi The Power of the Flower myös kertoo. Vaikka kukat ja luonto ovat innoittaneet häntä jo aiemmin, ovat marjat, kukat ja hedelmät nyt selkeämmin osa maalausta. Samalla ne ovat tuoneet muassaan myös syksyn ja sadonkorjuun intensiteettiä hänen värimaailmaansa. Silti keskiössä on edelleen itse maalaus, jossa luontoelementit toimivat vain maalaamisen lähtökohtana.

Suuret yli 2,5 metriä korkeat maalaukset Galerie Forsblomin pääsalissa muodostavat upean kokonaisuuden ja on kuin teokset olisi tehty juuri tällaiseen veistokselliseen tilaan. Yksittäisistä teoksista vaikuttavin on näyttelyn nimiteos The Power of the Flower. jossa maukkaat punaiset, aniliinit ja Tangin tutut tumat värikentät muodostavat upean kokonaisuuden. Samassa salissa olevat Duende, Paras aika vuodesta ja Asioiden ytimeen muodostavat hienon ryhmän, jossa Tang on tavoittanut uuden tyylinsä ytimen.


Raili Tang: Tulta ja tuhkaa, öljy, 2012-2013.


Itselleni Tangin uusi tyyli jää osittain vielä arvoitukselliseksi. Se ikäänkuin hakee suuntaansa. Voi olla, että tämä johtuu siitä, että olen ollut niin lumoutunut hänen puhtaista värimaalauksistaan. Empimiseni johtuu ennen kaikkea sivutiloissa olevista vihreä-turkoosi-sinisävyisistä maalauista, joissa muoto ja väri yhä hakevat sisintään. Kokonaisuus on kuitenkin upea ja innolla jään odottamaan, mihin suuntaan hedelmät alkavat kypsyä.

 

Raili Tang: Duende (2013), Paras aika vuodesta (2012-2013) ja Asioiden ytimeen (2012) sekä Luonto tuli lähelle (2013) oikella, kaikki työt öljymaalauksia kankaalle.

Esa Riippa

Galleria Duetto 21.11.-20.12.2013

Kunnianosoitus Mestari K:lle

Esa Riippa: Humma, viivasyövytys/akvatinta, 2013.









Esa Riipan (s. 1947) tämänkertainen näyttely Galleria Duetossa on kaksijakoinen, sillä gallerian ensimmäinen huone on omistettu mustavalkoiselle grafiikalle. Se on samalle kunnianosoitus Riipan ja monen muun nykymestarin opettajalle Pentti Kaskipurolle (1930-2010).

Taaemman huoneen täyttävät värilliset grafiikan työt, joita olemme tottuneet näkemään viime vuosina. Kaikki näyttelyn työt on toteutettu viivasyövytys/akvatintatekniikalla. Tämän tekniikan hallitsijana Riippa on taituri vailla vertaa eikä oppi-isällä olisi asiasta moitteen sanaa.

Näyttelyn avainteoksena voi pitää teosta Mestari "K". Näyttelyesitteessä Riippa kertoo teoksen syntyneen hänen Rolando Pieraccinin juhlakirjaan kirjottamansa Kaskipurosta kertovan artikkelin yhteydessä. Riippa oli piirtänyt luonnoskirjaansa pienen hahmotelman pian Kaskipuron kuoleman jälkeen. Sen pohjalta hän nyt toteutti mustavalkoisen  etsauksen. Riipan mukaan se ei ole muotokuva Kaskipurosta, vaan oma graafinen teoksensa. Vaikka kyseessä ei olekaan muotokuva, se saa Kaskipuron hengen leijailemaan galleriassa ja tavoittaa jotain keskeistä Mestari "K":n luonteesta.

Esa Riippa: Ihme, viivasyövytys/akvatinta, 2013.

Edelleen Riipan omien sanojen mukaan Mestari "K":n tekeminen sai hänet innostumaan mustavalkoisen grafiikan tekemisestä. Kaikki mustavalkoiset työt ovatkin syntyneet tämän vuoden aikana. Teosten motiivit vaihtelevat, mutta monet niistä liittyvät luontoon ja eläimiin. Mutta mukaan mahtuu usein Riipalle niin tyypillistä huumoria joka pilkistää yllättävissä paikoissa kuten esimerkiksi teoksessa Katedraali, jossa mereen uponnut lintuhäkki toimii sardiinien temppelinä. Samalla mukana on myös uuden tyyppistä henkisyyttä kuten teoksessa Ihme, jossa haavan kuoreen on piirtynyt madonna ja lapsi, joita kovakuoriainen mittaa, tai muinaisessa henkilöhahmossa Aika.

Värilliset teoksen ovat selvemmin jatkumoa Riipan aiemmalle tuotannolle osin aiheiden ja niiden esittämistavan suhteen. Riipalle tyypillinen huumori tulee esille sekä teoksissa että niiden nimissä - esimerkiksi Promenadi ja Humma.
Esa Riippa: Rauha, viivasyövytys/akvatinta, 2013.
Minulle uutta on Riipan taituruus kuvata Suomen vuodenaikojen valoa hienovarauisesti kuten vaikkapa teoksissa Syyssunnuntai tai Reviiri. Mukana on myös hienoja asetelmia kuten Ruukku ja Limot sekä ikiaikaisempia tähtitaivaaseen ja tähdenlentoihin liittyviä töitä.

Esa Riippa: Syyssunnuntai, viivasyövytys/akvatinta, 2013.