Eugène Ionesco - Kuningas kuolee

2000-luvun kuninkaan haasteet

Eugène Ionesco: Kuningas kuolee.
Kuva: Stefan Bremer, Suomen Kansallisteatteri, 2013










Eugène Ionesco on absurdin teatterin mestari, joka meillä on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin esimerkiksi vakio-ohjelmistossa olevat Samuel Beckettin ja Dario Fon näytelmät. Siksi olikin iloinen yllätys, että Suomen Kansallisteatteri oli valinnut Willensaunan ohjelmistoon kolmannen Ionescon neljästä kuningas Bérenger I:stä kertovasta näytelmästä. Kuningas kuolee (Le Roi se Meurt) on nähty Suomessa aiemmin vain kahdesti, Kansallisteatterissa tuoreeltaan 1964 kansainvälisen ensi-illan jälkeen, joka tapahtui vuonna 1962. Lisäksi meillä on esitetty mm. Tuolit, Kalju laulajatar sekä Sarvikuono.

Eugène Ionesco: Kunigas kuolee. Jukka Puotila (Kuningas Bérenger I)
Kuva: Stefan Bremer, Suomen Kansallisteatteri, 2013



Kansallisteatterin produktiossa näytelmä on uuden suomennoksen lisäksi muyutenkin päivitetty 2010-luvulle. Päivitys ei koske ainoastaan teknistä rekvisiittaa iPadilla ohjattavia ilmastointi- ja sähköjärjestelmiä sekä kuninkaan terveydentilan online-raportointia kansalle. Kuninkaan (Jukka Puotila) lisäksi näytelmän henkilöitä ovat hänen ensimmäinen ja toinen puolisonsa Marguerite (Paula Siimes) ja Marie (Minka Kuustonen) sekä kuninkaan uskottu ja henkilääkäri (Markku Maalismaa) sekä palvelija.siivooja yms. (Marja Salo) sekä tiedottaja-yleismies (Tuomas Rinta-Panttila).

Näytelmän toteutus on annettu nuorelle tekijäjoukolle, joka on onnistunut kääntämään Ionescun tekstin ja näytelmän tapahtumat nykyaikaan sopiviksi. Erityismaininnan ansaitsee Reita Lounatvuoren uusi suomennos. Aluksi katsojia huvittavat iPadiin ja tietoyhteiskuntaan liittyvät vitsit kuten puheentunnistuksen vaikeudet, mutta hyvin nopeasti mukaan tulee myös ilmastonmuutoksen varjo, joka uhkaa koko maapalloa eikä ainoastaan kuninkaan omaa eläää ja elinpiiriä.

Kuninkaan kuolinaika on kaikkien tiedossa, sillä hänen jäljellä olevan elinaikansa näyttää seinällä oleva digitaalinen kello, joka samalle mittaa maailman jäljelläolevaa aikaa. Kuninkaanlinnan kultaloisto on rappeutunuta, mutta ulkona ilman lämpötila nousee nopeasti alun kylmyydestä ja lumituistkusta painostavaan saunahelteeseen ja kun ovea raotetaan riehuu ulkona myrskytuuli joka tuo sisään roskaa ja jätettä.

Eugène Ionesco: Kunigas kuolee.
Kuva: Stefan Bremer, Suomen Kansallisteatteri, 2013



Ionescon kuningas kamppailee alunperin oman itsensä kanssa ja epävarmaa on, onko kuningas oikeasti kuolemassa vai käykö hän vain sisäistä identiteettikamppailuaan. Minna Leinon ohjauksessa kuningas on kuolemassa ja kuoleman seuraaminen ja raportointi tuovat mieleen presidentin terveydentilasta annettavat lausunnot. Ionescon teemoista maailmanlopun tematiikka on entistä todellisempi eikä se ole samalla tavalla absurdia kuin näytelmän krijoittamisen aikaan, jolloin pelko kohdistui ensisijaisesti ydintuhoon.

Henkilötasolla näytelmän keskeinen teema on vanheneminen ja dementoituminen, jolta edes hallitsijat eivät voi välttyä. Kuninkaan tilan heikkenemisestä annetaan jatkuvia tilannetiedotuksia, siitä miten hänen elintoimintonsa ja muut tapahtumat etenevät. Samalla tehdään tiliä kuninkaan saavutuksista vuosien ja vuosisatojen kuluessa kuin loppumattomana litanianiana ja arviointina siitä, mitä yhden elämän aikana voi tai pitäisi saavuttaa. Kuninkaan elämä kahden puolison kanssa näyttää kaikkien hyväksymältä, vaikka Marguerite muistaakin aina painaa nuorempaa kuningatarta. Marie taas tukeutuu fraasiin, kyllä sinä vielä paranet.

Ohjaus ja lavastus on tehty varsin yksinkertaisista komponenteista. Lavastus koostuu kolmesta antiikkituolista valtaistuinkorokkeella. Dramatiikka saadaan aikaan avaamalla ovi ulkomaailmaan sekä pudottamalla yksi spottivalaisin rämähtäen lattialle, pyörätuolilla ym. yksinkertaisilla konsteilla. Keskiössä on kieli ja upeat näyttelijäsuoritukset. Jukka Puotila tekee yhden viime aikojen parhaista suorituksistaan kuninkaana. Hän saa osaa muuntaa humoristisen hahmonsa loppukohtauksessa inhimilliseksi olennoksi, jonka kärsimykset ovat tosia asemasta riippumatta. Kuninkaan seuralaiset jättävät tämän yksi kerrallaan jolloin hän jää lopulta yksin alastomana näyttämölle. Kukaan ei ole niin yksin kuin entinen kuningas. Näytelmän loppu jää avoimeksi ja antaa katsojalle mahdollisuuden toivoon.

Ionescon näytelmällä on yhä sanottavaa tämän ajan ihmisille. Vaikka kuninkaiden aika on ohi itsevaltiaita on yhä. Ja yhä vaiekampi on ymmärtää, milloin on aika luovuttaa. Olisi kiinnostavaa nähdä koko Béringer-sarja näyttämöllä.

Eugène Ionesco: Kuningas kuolee. Suomen Kansallisteatteri 4.12.2013
Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Minna Leino, dramaturgi: Eva Buchwald, lavastus: Kati Lukka, puvut: Pirjo Liiri-Majava, valosuunnittelu: Pietu Pietikäinen ja äänisuunnittelu: Johanna Storm.
Rooleissa: Jukka Puotila, Marja Salo, Markku Maalismaa, Paula Siimes, Minka Kuustonen ja Tuomas Rinta-Panttila