Vem är rädd för Virginia Woolf?

2010-luvun Virginia Woolf -

Edward Albeen klassikko on aina ajankohtainen

Vem är rädd för Virginia Woolf ?  Johan Storgård (George), Anna Hultin (Martha), Henrik Heselius (Nick) ja Beata Harju (Honey)
Kuva: Svenska teatern, Cata Portin






Svenska Teatern sai peruskorjauksensa yhteydessä uuden Amos-näyttämön teatterin vintille. Tämä pienehkö näyttämö, joka aukeaa Esplanadin puistoon tarjoaa uusia mahdollisuuksia Ruotsalaisen teatterin ohjelmiston monipuolistamiselle. Ensi-iltansa 9.11.2012 saanut Edward Albeen Vem är rädd för Virginia Woolf ? (Kuka pelkää Virginia Woolfia?) palasi marraskuussa kolmen esityksen ajaksi ohjemistoon. Paluu liittyi teatterin vierailuun Göteborgissa, jossa näytelmää esitetetään marraskuun lopulla viikon ajan. Tutustuin itse tähän produktioon ja Amos-näyttämöön vasta tämän uusintakierroksen yhteydessä.

Albeen kuuluisin näytelmä palaa ohjelmistoon sangen usein, sillä se tarjoaa varsinkin pääparin Marthan ja Georgen esittäjille todelliset unelmaroolit. Se kuuluu niihin näytelmiin, joissa kaksi keski-ikäistä näyttelijää pystyy näyttämään kaiken osaamisensa ja päästämään kaikki tunteensa esille. 2000-luvulla näytelmää on esitetty meillä Svenskanin ohella ainakin Helsingin kaupunginteatterissa, Turussa sekä Seinäjoella. Vanhempi - ja miksei nuoremipikin - polvi muistaa myös hyvin siitä tehdyn elokuvasovituksen (1966, ohjaaja Mike Nichols), jossa pääosia näyttelivät Elisabeth Taylor ja Richard Burton. Albeen ura näytelmäkirjailijana on jatkunut viisikymmnetä vuotta, mutta Woolfin tasoista menestystä hän ei ole pystynyt uusimaan.

Kuka pelkää Virginia Woolfia on moderni klassikko, joka on kestänyt hyvin aikaa, sillä sen kuvaamat ihmiset ovat mahdollisia minä aikana tahansa ja vaikkakin näytelmä aikanaan herätti pienoisen skandaalin, Albeen näytelmää on usein verrattu Eugene O'Neillin näytelmiin (erityisesti Pitkän päivän matka yöhön) sekä August Strindbergin ihmissielua raateleviin kamarinäytelmiin. Mutta myös monet nykynäytelmät ovat sille velkaa. Ensimmäiseksi tulee mieleen Yasmina Reza (Taide ja Vihan jumala/Carnage).

Näytelmän nimi viittaa sekä kirjailija Virginia Woolfiin että Walt Disneyn piirrettyyn Kolme pientä porsasta, jonka laulun Pahaa sutta ken pelkäisi susi on korvattu tällä englantilaisella feministikirjailijalla. Laulua toistetaan näytelmässä useita kertoja.

Vem är rädd för Virginia Woolf ? Johan Storgård (George) ja Anna Hultin (Martha),
Kuva: Svenska teatern, Cata Portin



Näytelmän perusrakenne on yksinkertainen ja erittäin toimiva. Tapahtumapaikkana on yliopistokampus, jossa kaksi avioparia kokoontuu toisen kotiin jatkoille runsaan alkoholimäärän kanssa. Illan ja yön aikana paljastetaan salaisuuksia, minkä jälkeen mikään ei ole ennallaan - vain onko? Näytelmän päähenkilöistä Martha on yliopiston rehtorin tytär, joka on mennyt naimisiin itseään nuoremman historian professorin Georgen kanssa, joka on katkera siitä, että joutui appensa painostuksesta luopumaan kirjailijan urasta. Molempia vaivaa lapsettomuus, minkä korvikkeeksi he sepittävät todentuntuista kertomusta lapsesta ja kaikesta muustakin. Vieraat ovat yliopiston uusi biologian professori Nick ja tämän vaimo Honey, jotka ovat solmineet varhaisen avioliiton Honeyn valeraskauden pakottamina. Näytelmä on esinsijassa Marthan ja Georgen bravuuri, mutta Mickin ja Honeyn rooleja ei sovi väheksyä.

Ja minkälaisen paluun näytelmä teki Ruotsalaiseen teatteriin? Suurta teatteria päivitettynä 2010-luvulle. Ohjaaja Piotr Cholodzinskin ohjaus näytti, ettei teos ole menettänyt puhuttelevuudestaan ja ajankohtaisuudestaan mitään kuluneiden viidenkymmenen vuoden aikana. Yhdessä lavastaja Brage Jonassenin  ja puvustaja Tove Berglundin kanssa hän on siirtänyt teoksen 2010-luvulle valkoisine, modernistisine sisustuksineen ja huonekaluineen (Egg-tuoli ym.) sekä lukuisine piilottettuine viinakaappeineen. Yhtä hyvin kuin yliopistokampuksella tämä voisi olla elämää eteläisessä Helsingissä, kun taustalla näkyy Esplanadi iltavalaistuksessa, tai Westendissä. Östen Sjöstrandin ruotsinnos on myös tätä päivää.

Vem är rädd för Virginia Woolf ?  Anna Hultin (Martha), Kuva: Svenska teatern, Cata Portin


Ajankohtaisen miljöön lisäksi myös näyttelijöiden esiintyminen, liikkeet ja toiminta ovat suoraan tästä päivästä. Tällaista näyttelijätyötä näkee harvoin. Erityisesti Anna Hultin tekee Marthana aivan uskomatonta työtä. Hän pääsee sisälle Marthan sieluun. Hänen ja Johan Storgårdin Georgen yhteistyö on saumatonta. Eikä Storgård jää yhtään Hultinin varjoon ja yhdessä pari tekee yhden viime vuosien parhaan aviosuhteen esityksen. Henrik Heselius (Nick) ja Beata Harju (Honey) ovat erinomaisia eikä heidän roolisuorituksissaan ole moitteen sijaa. Mutta tämä näytelmä nyt vain on Marthan ja Georgen.

Ruotsalaisen teatterin versio on ohjauksen, näyttelemisen ja ruotsinnoksen ansiosta hauskempi ja viihdyttävämpi kuin aiemmin näkemäni. Tämä johtuu osin siitä, että näytelmän sanailu ja oman elämän tekeminen näytelmäksi on nykyään paljon tavallisempaa kuin aiempina vuosikymmeninä. Kenties siksi näytelmään on nyt helpompi samaistua. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö sen traagiset piirteet tulisi esille ja koskettaisi yhtä lailla kuin aiemminkin. Loistavaa teatteria. Harmi vain, että produktio ei aiheuttant ansaitsemaansa hypetystä ja poistuu siksi nyt ohjelmistosta todennäköisesti lopullisesti. 

Vem är rädd för Virginia Woolf ? Beata Harju (Honey), Anna Hultin (Martha),Johan Storgård (George) ja  Henrik Heselius (Nick)
Kuva. Svenska teatern, Cata Portin








Edward Albee: Vem är rädd för Virginia Woolf? Svenska teatern, Amos 21.11.2013
Ohjaus: Piotr Cholodzinski, ruotsinnos: Östen Sjöstrand, lavastus: Brage Jonassen, puvut: Tove Berglund, valot: Tom Kumlin, ääni: Anton Lindblom Näyttelijät: Johan Storgård (George), Anna Hultin (Martha), Henrik Heselius ja Beata Harju
Valokuvat: Cata Portin