Die tote Stadt - Kuollut kaupunki

Suomen Kansallisopperan suurmenestys palasi huippumiehityksellä - kaikki kohdallaan

Klaus Florian Vogt (Paul) ja Camilla Nylund (Marietta).
Kuva: Suomen Kansallisooppera, 2010, Stefan Bremer








Suomen Kansallisoopperan syksyn ehdoton tapaus on Erich Wolfgang Korngoldin Die tote Stadt -oopperan (Kuollut kaupunki) paluu. Oopperan sai ensi-iltansa Kansallisoopperassa 26.11.2010. Kuluneen kolmen vuoden aikana tulkinta on - jos mahdollista -kypsynyt edelleen. Katsoja voi aistia vapautuneisuuden, joka on tarttunut tekijöihin uusintaensi-illassa. Samanaikaisesti esitys on  musiikillisesti parasta kansainvälistä tasoa.

Kansallisoopperan Die tote Stadt on syntynyt onnellisten tähtien alla. Sen kaikki palaset ovat kohdallaan ja esitys kilpailee menestyksellä minkä tahansa kansainvälisen tuotannon kanssa. Siksi onkin suuri ilo ja musiiillinen nautinto, että Kansallisooppera on onnistunut miehittämään kaikki keskeiset roolit samoilla laulajilla kuin kolme vuotta sitten. Esityksen tähtinä ovat tälläkin kertaa suomalainen huippusopraano Camilla Nylund sekä kaunisäänisin wagnertenori Klaus Florian Vogt. Ensi-illan yhteydessä ooppera taltioitiin ja esitettiin televisiossa. Nyt tämä tallenne on julkaistu DVD:nä, mikä mahdollistaa vertailun tulkinnan kehittymiseen. Taltiointi on erinomainen ja kestää vertilun teoksesta tehtyihin muihin julkaisuihin. Mutta elävä esitys on aina erityinen.

Die tote Stadt - ensimmäinen näytös.
Kuva: Suomen Kansallisooppera, 2010, Stefan Bremer.









Erich Wofgang Korngold oli niin sanottu ihmelapsi, joka sävelsi ensimmäisen opperansa jo 16-vuotiaana. Hänen suurin menestyksensä Die tote Stadt (1920) valmistui säveltäjän ollessa 22-vuotias. Se on uusromanttinen mestariteos, johon nuori säveltäjä pyrki mahduttamaan kaiken siihen mennessä oppimansa. Ooppera on yksi merkittävimmistä 1900-luvun suurista romanttisista oopperoista, josta löytää piirteitä muun muassa Straussin ja Wagnerin tyyleistä sekä italialaisesta oopperasta. Korngold on kuitenkin jalostanut nämä vaikutteet omaksi kiinnostavaksi sävelkieleksi.

Die tote Stadtin jälkeen Korngold sävelsi vielä kaksi oopperaa ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin Max Reinhardtin kutsusta. Anschlussin jälkeen hän jäi juutalaisena pysyvästi Yhdysvaltoihin, jossa hänestä tuli yksi elokuvamusiikin pioneereista. Historiallisten tapahtumien vuoksi meiltä jäi näkemättä, mihin saavutuksiin hänen tiensä oopperasäveltäjänä olisi mahdollisesti johtanut. Korngold kuoli vuonna 1957. Die tote Stadtin nousu uuteen maineeseen alkoi 1970-luvulla.

Die tote Stadtin lavastus Es Devlin, Taustalla Brüggen kaupungin pienoismalli ilmasta nähtynä. Kuva: Suomen Kansallisooppera, 2010, Stefan Bremer.







Kuollut kaupunki perustuu Georges Rodenbachin symbolistiseen kertomukseen Bruges-la-Morte (julkaistu 1892, suomennettu Kuollut Brügge, 1915), josta oopperan libreton tekivät Julius (Erich Korngoldin isä) ja Erich Korngold salanimen Paul Schott turvin. Oopperan tapahtumat sijoittuvat belgialaiseen Brüggen kaupunkiin, jota kuvataan kuolleeksi kaupungiksi. Tällä pohjoisen Venetsialla on pitkä historia merenkulun ja kaupan keskuksena. Epiteetti kuollut kaupunki liittyy siihen, että kaupungin asukkaat keskittyiviät palvomaan loistavaa historiaansa ja sen mukanaan tuomia kulttuuriaaarteita. Ja elämään ankaran uskonnon varjossa. Brügge on myös yleisesti tunnettu kuolleena kaupunkina siksi, että vesi ei virtaa sen kanavissa, vaan jää seisomaan paikalleen. Seisovan veden muodostamat heijastukset sekä toden ja unen jatkuva vuoropuhelu ovat olleet ohjaaja Kasper Holtenin inspiroijina hänen luodessaan teosta.

Oopperan päähenkilö Paul (Klaus Florian Vogt) palvoo kuollutta vaimoaan Marieta, joka on saanut yhä enemmän enkelin piirteitä. Paulin palvonta saa sairaalloisia muotoja ja hänen on vaikea erottaa todellista unesta ja harhoista, joiden keskellä hän elää. Oopperan avainrepliikkejä on Paulin kysymys, kuinka kauan ihminen voi kärsiä ennen kuin hänet revitään kokonaan juuriltaan. Paul on hautautunut asuntoonsa eläen Marien tavaroiden, kuvien ja muistojen kanssa pölyisessä kotimuseossaan. Oopperan tapahtumat saavat alkunsa kun Paul tapaa tanssija Mariettan, joka muistuttaa ulkoisesti Marieta. Kun Marietta saapuu vierailulle Paulin luokse, tämä näkee Mariettassa uudelleen henkiin heränneen Marien.

Paul (Klaus Florian Vogt) ja Marie (Kirsti Valve). Kuva Suomen Kansallisooppera, 2010 Stefan Bremer.








Ooppera keskittyy Paulin henkisen tasapainon horjumiseen, jonka mukana tosi ja kuviteltu käyvät jatkuvaa vuoropuhelua. Holten on ratkaissut tämän tarkastelemalla tapahtumia Paulin näkökulmasta, jossa kaksi unta leikkaavat toisensa. Ulkoisesti unenomaisuutta lisää se, että Holten on tuonut näyttämölle Mariettan lisäksi  Marien (Kirsti Valve, mykkärooli). Sekä Marie että Marietta (Camilla Nylund), jotka ovat lähes koko ajan näyttämöllä. Katsoja ei voi koskaan olla varma, näkeekö tapahtumat todellisina vai heijastumina ja vääristyminä unen kautta.

Ohjauksen rinnalla toinen keskeinen tekijä produktion onnistumiselle on Es Devlinin lavastus, joka käyttää taitavasti vääristyneitä perspektiivejä taustalla Brüggen kaupunkia esittävä pienoismalli ilmasta nähtynä. Lavastuksella - sen lisäksi että se on yksi tyylikkäimmistä - saadaan luotua Paulin taloa ja koko kaupunkia leimaava ahdistava haudanomainen ilmapiiri.

Die tote Stadt, toinen näytös. Kuva Suomen Kansallisooppera, 2010, Stefan Bremer

Mariettan ensivierailun jälkeiset tapahtumat siirtyvät pääosin Paulin uneen ja tapahtuvat vain osittain  todellisuudessa. Kolmiodraaman kevennykseksi oopperan toiseen näytökseen kuuluu mainio joukkokohtaus, jossa Marietta teatteriseurueineen saapuu Paulin taloon pitämään hauskaa. Holtenin loputtomasta mielikuvituksesta on hyvänä esimerkkinä on se, että seurue saapuu Paulin sängyn läpi. Hetkessä sänky muuttuu gondoliksi, jolla tehdään vesiretki tässä pohjoisen Venetsiassa.

Camilla Nylund (Marietta). Kuva. Suomen Kansallisooppera, 2010, Stefan Bremer.

Marietta on elämäniloinen nainen, joka haluaa tanssia ja nauttia elämästä, mutta samalla rakastuu oikeasti Pauliin. Paul haluaisi rakastaa Mariettaa, mutta on samalla kiinni Mariessa ja tämän muistoissa, joista ei voi päästää irti. Hän tapaa Mariettaa, mutta vain salaa. Hän ei halua päästää Mariettaa Marien huoneeseen tai näyttäytyä tämän kanssa julkisesti.

Uskonnolla on oopperassa keskeinen merkitys, sillä tapahtumat liittyvätä pääsiäisen aikaan ja -kulkueeseen. Paul on myös syvästi uskonnoillinen ja palvoo Marieta pyhimyksenä sytyttämällä tämän kuville kynttilöitä ja tuomalla jatkuvasti uusia ruusuja. Kulkueen aikana Marien haamu muuttuu pyhimyspatsaaksi. Toinen Paulin keskeinen lause kuuluu: "Minun uskoni on ikuinen rakkaus.".

Paulin ja Mariettan vietettyä yhteisen yön Marietta käy oman vuoropuhelun Marien kanssa. Muuten nämä kaksi naista liikkuvat ja elävät eri todellisuuksissa. Kunnes tapahtumat kärjistyvät siihen, että Marietta löytää Paulin kalleimman pyhäinjäännöksen - Marien hiukset. Mariettan keimaillessa turhamaisesti Paul riistää tämän hengen.

Holtenin tarjoama yllätys on, että kun Paul herää unesta, onkin kaikki ennallaan, Brigitta on edelleen talossa ja Frank tulee uudelleen käymään huokutteleman Paulia pois kuolleesta kaupungista. Ja Marietta palaa hakemaan sateenvarjoaan ja ruusuja. Hän toteaa, että ehkä hänen pitäisi sittenkin jäädä. Mutta uni on ohitse. Paul seuraa Frankin ohjetta jättää kuollut talo ja kuollut kaupunki. Hän ainakin yrittää katsoa eteenpäin ja löytää uuden elämän. Hänen jäähyväisensä Marielle ovat "Odota minua tuonpuoleisessa, sillä täällä ei ole ylösnousemusta."

Die tote Stadt on suurta musiikillista juhlaa. Teos oli yksi niistä, jotka Kansallisoopperan nyt jättävä ylikapellimestari Mikko Franck ilmoitti jo tullessaan haluvansa tuoda oopperan ohjelmistoon. Sen hän teki loistokkaalla tavalla. Mikä sopisikaan paremmin hänen läksiäisiinsä kuin tämä suuri romattinen teos. Franck piti orkesterin täydellisesti hallinnassaan ja monin paikoin orkestei soitti kuin hurmoksessa. Tämän parempaa soittoa voi oopperassamme kuulle vain harvoin.

Die tote Stadt.- toinen näytös. Suomen Kansallisooppera, 2010. Stefan Bremer.

Kansallisoopperan miehitys on ideaali. Klaus Florina Vogtin tenori on samalla sekä äärimmäisen kaunis että kantava. Ei siis ole ihme, että hän on yksi johtavista wagnertenoreita muun muassa Lohengrinin nimiosan ja Mestarilaulajien Walterin rooleissa. Paulin rooli on hänelle kuin luotu. Samaa voi sanoa Camilla Nylundin Mariettasta. Hänen äänensä on saanut lisää syvyyttä ja näyttämöolemuksensa rentoutta sitten ensi-illan. Upea suoritus. Olisi todella hienoa, jos Kansallisooppera voisi saada tämän traumpaaren joko Lohengrin tai Mestarilaulajien produktioon. Kirsti Valveen suoritus Marien roolissa on erittäin intensiivinen ja tekee Mariesta hyvin elävän luonnehdinnan ilman suuria eleitä. Hänen suorituksensa on keskeinen teoksen onnistumsielle.

Myöskään muissa solisteissa ei ole heikkoa lenkkiä. Kaikki tekevät osansa suurella antaumuskella ja taidolla. Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin Markus Eiche, joka lauloi sekä Paulin ystävän Frankin että teatteriseurueen Fritzin roolin.

Die tote Stadt oli Mikko Frankin suuri haave, joka onnistui täydellisesti. Siksi se sopii hyvin päättämään hänen kautensa oopperan ylikapellimestarina. Se jäi samalla hänen kautensa suurimmaksi voitoksi, joka kestää vertailun minkä tahanasa kansainvälisen oopperatalon kanssa.

Erich Wolfgang Korngold: Die tote Stadt. Suomen kansallisooppera 11 & 13.11.2013
Kapellimestari Mikko Franck, ohjaus Kasper Holten, uusintaohjaus Anna Kelo, lavastus: Es Devlin, puvut: Katrina Lindsay, valaistus: Wolfgang Goebbel. Klaus Florian Vogt (Paul), Camilla Nylund (Marietta/Marien ääni), Kirsti Valve (Marie), Markus Eiche (Frank ja Fritz), Maria Forström (Brigitta), Hanna Rantala (Juliette), Niina Keitel (Lucienne), Per-Håkan Precht (Victorin), Juha Riihimäki (Albert) ja Antti Nieminen (Gaston). Suomen kansallisoopperan orkesteri, kuoro ja lapsikuoro,