30.10.2013

Nanna Susi - Yhdeksän henkeä ja lämpiöt

Korjaamo Galleria, 25.10-24.11.2013

Kissanainen iskee










Kuvataiteilija Nanna Sudella oli suuri näyttely Underneath the Eyes Helsingin Taidemuseossa Tennispalatsissa syksyllä 2012. Sen oli tarkoitus olla retrospektiivinen katsaus Suden taiteeseen, mutta siitä tulikin parhaassa luomisvireessä olevan taitelijan suuri voimannäyte. Tennispalatsissa Susi esitteli lähes 40 suurikokoista uutta maalausta pääosin viime vuodelta. Siksi onkin varsin suuri yllätys, että hänellä on jälleen esittää laaja kokoelma uusia töitä, tällä kertaa Korjaamo Galleriassa. Uudet suurikokoiset työt täyttävät gallerian molemmat näyttelytilat ja osa kaikkiaan yli kolmestakymmenestä työstä on jäänyt vielä varsinaisen ripustuksen ulkopuolelle. Kaikki esillä olevat työt ovat valmistuneet Tennispalatsin näyttelyn jälkeen.

Nanna Susi on kunnostautunut tuotteliaana ja usein näyttelyitä pitävänä taiteilijana. Suuri yleisö otti hänet omakseen heti Kuvataideakatemiasta valmistumisen jälkeen (1997) ja suosio vakiintui jo läpimurtonäyttelyssä, mikä liittyi Vuoden nuori taiteilija -nimitykseen vuonna 2000.

Nanna Susi on aiheesta tämän hetken suuri romanttinen maalari Suomessa. Hänen maalauksensa tunnistaa sekä niiden aiheiden käsittelystä, joihin kuuluu tyyliteltyjä puita ja oksia sekä pieniä esineitä, koruja ja kasveja. Ennen kaikkea kuitenkin hänen tavastaan käyttää värejä. Hän maalaa paksuilla, monikerroksisilla väripinnoilla, jotka muodostvat kiehtovan värimaailman. Paksujen värikerrosten pigmentit hohtavat ja tuovat eri värikerrokset kauniisti esiin. Tämä barokkimainen runsaus on kehittynyt viime aikoina värien puolesta osin pelkistetympään suuntaan, harmaiden, sinisten, turkoosien ja Sudelle tyypillisten pastellisävyjen saadessa lisää tilaa. Samalla maalausten struktuuri on tullut entistäkin rikkaammaksi taiteilijan yhdistäessä väreihin metallin hohdetta ja jopa kiillettä. Tällainen metallinhohdon käyttö johtaisi monen taiteilijan kohdalle ylenmääräiseen bling-bling-vaikutelmaan tai suoranaiseen kitschiin. Jollain salaperäisellä tavalla Susi tämän välttää. Hän on aivan liian taitava maalari sortuakseen tähän.

Nanna Suden maalaukset ovat ensiksi ja ennen kaikkea maalauksia, mutta niihin sijoitetut hahmot ja esineet tekevät niistä samalla kertomuksia, jotka kukin katsoja voi tulkita omalla tavallaan. Suden näyttelyt on usein rakennettu tietyn teeman ympärille.Teemoilla voi olla jatkumo seuraavissa teossarjoissa. Tässäkin näyttelyssä on esillä kapeakasvoisia naishahmoja, jotka ovat osin salaperäisiä ja hunnutettuja. Nyt ne vain ovat saaneet kissanaisen hahmon ja nimen.

Suden suureksi ansioksi voi lukea sen, että hän ei ole jäänyt nauttimaan menestyksestään ja ryhtynyt toistamaan itseään ja varmoiksi koettuja konsepteja. Hänen luonteeseensa kuuluu aivan ilmeisesti halu suunnistaa kohti uusia tuntemattomia vesiä.

Nanna Susi: Cat Woman, öljy kankaalle, 2013

Näin myös tällä kertaa. Tennispalatsin näyttelyn jälkeen Susi on jälleen lähtenyt etsimään itsestään ja maalaamisesta uusia puolia. Tämän löytöretken tuloksena on syntynyt näyttely, joka on saanut nimekseen Yhdeksän henkeä ja lämpiöt.
Nanna Susi: Kaksitoista apostolia, öljy kankaalle, 2013

Yhdeksän henkeä viittaa luonnollisesti kissaan ja sen henkiin. Kissat ovat Korjaamon näyttelyssä keskiössä. Samalla hän, taiteilijan sanojen mukaan, mietti maalatessaan montakohan annetuista yhdeksästä hengestä hän on tähän mennessä käyttänyt. Suurikokoiset kissat hallitsevat monia näyttelyn keskeisiä töitä. Toisen sarjan muodostavat kissanaisten muotokuvat, jotka kuten sanottu ovat jatkumoa edellisestä näyttelystä.

Näyttelyn nimen toinen osa - lämpiöt - viittaa yhtä lailla teatteriin kuin taiteilijan omiin tuntemuksiin. Hän tuntee olevansa omimmillaan töiden valmisteluvaiheessa ja etsiessään ratkaisuja. Tai kuten häne itse sanoo olleessaan yksin katsomossa. Teokset ovat kiinnostavimmillaan silloin kun ne ovat keskeneräisiä tai keskellä valmistumisprosessia. Tämä pätee niin teatteriin kuin hänen omiin maalauksiinsa.

Nanna Susi: Rakas Romeo, öljy kankaalle, 2013

Nanna Sudella on laaja ja uskollinen ihailijakuntansa. Hän kohtaa kuitenkin myös kriittisiä arvostelijoita ja taiteen tuntijoita, jotka pitävät hänen maalauksiaan yltiöromanttisina ja yleisöä kosiskelevina. Itse arvostan Suden taiteessa sitä, että hän kulkee omaa tietään tehden oman taitelijanlaatunsa mukaisia rohkeita ratkaisuja.

Näyttelyn teoksista minua miellyttivät erityisesti suuret kissa-aiheiset teokset, joissa kissa on osana suurempaa tapahtumien ketjua. Tällaisia ovat esimerkiksi Rakas Romeo, Kaksitoista apostolia, Cat Woman sekä Venetsian vihreä.

Nanna Susi: Tanssi, öljy kankaalle, 2013

Minulle näyttelyn avainteokseksi nousee studiossa oleva Tanssi-niminen työ, jossa kissahahmo on vienyt tanssiin hunnutetun morsiamen. Maalaus kokoaa hyvin yhteen Suden aiempaa tematiikkaa sekä uudet motiivit ja värimaailman. Suden tämän vaiheen maalaamiselle ovat luontevia ilmavat, valoisat harmaan, sinisen ja vihreän sävyt.
Yhdeksän henkeä ja lämpiöt on Nanna Suden ihailijoille suuri kokemus. Niin myös minulle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti