Sirkustarinoita

Helsingin taidemuseo, Tennispalatsi

13.9.-17.11.2013

 

 

 

 

 

Birger Carlstedt: Harlekiini
© Amos Andersonin taidemuseo.
Kuva: Amos Anderson, Kari Siltala

Sirkusaiheet ovat värikkyydessään ja taianomaisuudessaan kiehtoneet taiteilijoita jo kauan. Erityisesti impressionistit ja jälki-impressionistit tekivät maalauksia, jotka ovat jääneet yhteiseen muistiperimäämme. Nyt Helsingin taidemuseo on tarttunut aiheeseen kokoamalla näyttelyn Sirkustarinoita. Näyttely, jossa on teoksia yhteensä 13 taiteilijalta, on suunnilteltu syksyn vetonaulaksi. Mukaan on valittu töitä yleisön suosikkitaiteilijoilta kuten Alice Kairalta ja Outi Heiskaselta sekä nuorilta nuosevilta kyvyiltä. Näyttelyn onnistunut perimmäinen idea on tuoda yhteen moderneja klassikoita ja nykytaiteilijoita, jotka käyttävät sirkusaiheita ja -naamioita vertauskuvina nykytodellisuuteen.

Näyttelyssä on maalauksia, veistoksia, videoinstallaatioita sekä grafiikkaa, jolloin kukin taiteilija voi tilittää suhdettaan sirkukseen omimmalla tekniikallaan. Kaikissa mukaan otetuissa teoksissa ovat niissä kuvatut henkilöt keskiössä. Kuvissa poraudutaan heidän sieluunsa paljon pintaa syvemmälle.

Sirkus on parhaimmillaan silloin, kun se houkuttelee nauruun, mutta mausteena suru ja elämänkokemus. Näyttelyssä nauru tulee esiin klovnin kyynelten läpi. Sirkukseen kuuluu myös esiripun takainen karumpi todellisuus, mikä näyttelyssä tulee esille erityisesti Marjo Levlin suuressa installaatiossa, joka kertoo suomalaisen taikurin Valkoisen Sheikin tarinan. 

Näyttelyn historiallisen rungon muodostavat Birger Carlstedtin kolme suurikokoista maalausta, jotka hän toteutti 1930-luvulla saatuaan voimakasta kritiikkiä ensimmäisistä konstruktivistisista maalauksistaan. Nämä upeat maalaukset, samalla kun ne ovat esittäviä, tarjoavat mahdollisuuden abstraktin sommitteluun ja värimaailman tutkimiseen. Carlstedt edustaa näyttelyssä suomalaisia modernisteja, joista monet muutkin kuvasivat sirkusaiheita (esimerkiksi Ernst Mether-Borgström).

Graafikoita edustamaan on kuitenkin valittu Outi Heiskanen, jonka kokoelma edustaa varmalla tavalla taiteilijan tuotannossa usein esille pyrkivää sirkus- ja karnevaalihenkeä. Suomessa ei varmasti voisi koota sirkusaiheista näyttelyä ilman Alice Kairan klovneja. Taiteilijalla oli koko elämänsä ajan tiivis suhde klovneihin. Ne muodostavat sarjan taiteilijan intiimejä omakuvia. Niissä klovnin puoli on koko ajan läsnä vaikkakin naamion takana. Näitä hyvin inhimillisiä kuvia on näyttelyyn saatu mukaan reilu puolitusinaa.

Modernismin perinteiden vastapainoksi on mukaan otettu maalareistamme Sampsa Sarparannan kolme teosta, jotka liittää näyttelyn teemaan klovnin naamioon puettu päähenkilö. Ne ovat modernilla tavalla suoraa jatkumoa Kairan itsetutkiskeluun. Sarparanta ottaa muutoin kantaa tämän päivän yhteiskunnallisiin kysymyksiin kuten syrjäytymiseen. Identiteetti on peitetty tai peitettävä naamion taakse, sillä todellisuuden kohtaaminen on monelle suuri haaste. Näistä kuvista huumori on kaukana.

Suomalaisten taiteilijoiden lisäksi mukana on sarja alankomaalaisen Folkert de Jongin maalauksellisia veistoksia, joiden lähtökohtana ovat olleet Pablo Picasson maalaukset, joideb sirkushahmot nyt saavat kolmiulotteisen muodon.

Näyttelyyn on saatu mukaan myös edustava kokoelma Radoslaw Grytan puuveistoksia (mm. massiivinen Esirippu) sekä Mia Hamarin sirkusvaikutteisia hahmoja (esimerkiksi Enkeli) sekä Pekka Jylhän humoristinen työ Sirkus, jossa sika esittää parhaita jonglöörin taitojaan. 

Näyttelyn muita taiteilijoita ovat Kalle Nio, Mikko Kuorinki, Janne Kärkkäinen sekä Satu Rautiainen.

Yksi huone on varattu toimintahuoneeksi, jossa on mahdollisuus harjoitella sirkustaitoja ja muuntautua esimerkiksi jonglööriksi, akrobaatiksi, taikuriksi tai klovniksi. 




 






 

Alice Kaira: Pelikortit, 1984.
© Helsingin taidemuseo. Kuva: Ove Tammela







Sampsa Sarparanta: Identiteettikriisi 2, 2012.
© Yksityiskokoelma. Kuva: Sampsa Sarparanta

Pekka Jylhä: Sirkus, 1999-2000

© Heinon kokoelma, kuva: Jussi Tiainen

Mia Hamari: Enkeli, 2013
© Wihurin säätiö.
Kuva: Sanna Tuulikangas / Helsingin taidemuseo