Yhteiskuntakriittisen taiteen airut
tm-galleria 14.5.-1.6.2014
Sampsa Sarparanta: Maalauksia. tm-galleria.
Sampsa Sarparanta (s. 1973) on yksi menestyneimmistä nuorista maalareistamme. Hänellä on ollut yli 30 yksityisnäyttelyä vuoden 1995 jälkeen. Hän on valmistunut Kuvataideakatemista vuonna 2006 ja hänet on valittu muun muassa Taidekeskus Salmelan nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2004. Hän on myös yksi harvoista kantaaottavista ja realistiseen tyyliin maalaavista taiteilijoista.
.jpg)
Sampsa Sarparanta: Eniten vituttaa kaikki, öljy, 2014
Sarparanta maalaa esittäväviä kuvia, joiden aiheet voi jakaa kahteen pääryhmään. Toisaalta hän maalaa laajoihin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin kantaaottavia töitä. Toisen ryhmän muodostavat pientä ihmistä, yksilöitä ja arkipäiväsitä elämää kuvaavat työt. Niiden aiheina ovat arjen ongelmat, työttömyys, juurettomuus ja ulkopuolisuus. Nämä kaksi aihepiiriä ovat vahvasti esillä myös tm-gallerian näyttelyssä.
Sarparanta on poikkeuksellinen taiteilija tämän päivän Suomessa yhteiskunnallisten näkemystensä vuoksi. Hän on eräänlainen uuden punk-sukupolven vihainen nuori mies. Toisaalta näen hänen taiteilijantyönsä loogisena jatkumona 1970-luvun suomalaiselle maalaustaiteelle. Useat hänen teoksensa ovat tähän päivään päivitettyä fotorealismia, jolla on yhteiskunnallinen särmä. Siten ne eivät ole vain taidokkaan maalaustekniikan esittelyä. Tästä hyvä esimerkki on näyttelyn toinen päätyö Eniten vituttaa kaikki. Se kuvaa naista, jonka elämän ulkoiset puitteet ovat kunnossa, mutta silti mikään ei ole. Onko kyse yhteiskunnalisesta tiedostamisesta vai henkilökohtaisista vaikeuksista ja mahdollisuuksien puutteesta vai yleisestä weltschmerzista? Joka tapauksessa näissä maalauksissa Sarparannan myötätunto on aina yksilön puolella.
Sarparanta on harvoja yhteiskunnallisesti kantaaottava taiteilijoita, joka töissään ottaa voimakkaasti kantaa eriarvoisuutta vastaan. Hän kuvaa usein työttömiä, syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Sarparannan uusin näyttely tuo nämä hänen yhteiskunnalliset arvonsa hyvin esille. Hänen uudet maalauksensa tuovat elävästi mieleen 1970-luvun osallistuvan taiteen, niiden aihepiirin ja realistisen maalaustyylin, joka yhdisti sosialistista realismia ja fotorealismia. Sarparanta tekee tämän kuitenkin uudella, uutta luovalla tavalla. Vihaisen miehen raivoon yhdistyy paljon myötäelämistä yksilöitä kohtaan ja jopa ripaus huumoria ryhmäkuvissa.
Sampsa Sarparanta: Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia (osa), öljy, 2014.
Näyttelyn toisen painopisteen ja samalla aiheensa puolesta kiinnostavimman osuuden muodostaa kaksi yhteiskunnallisesti kantaaottavaa maalausta. Ne on lisäksi ripustettu rinnakkain, mikä nostaa niiden viestin toiseen potenssiin ohi yksioikoisen poliittisen viestin ohi. Näyttelyn parhaan työnä pidän teosta Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia. Siinä suorissa riveissä olevat kiinalaiset - tai korealaiset - työläiset näyttävät ensisilmäyksellä kaikki samanlaisilta, mitä yhtenäiset univormut korostavat. On tapana nähdä nämä joukot massana, josta yksittäisten henkilöiden piirteet eivät erotu. Meistä kaikki aasialaiset näyttävät samannäköisiltä aivan samoin kuin heistä eurooppalaiset ovat kaikki samannäköisiä. Sarparanta muuttaa asetelman maalamalla kunkin rivin kasvot spetrin eri sävyllä. Näin joukko jakautuu ryhmiin ja yksilöiksi, joilla voi olla erilaiset etuoikeudet, mutta samalla he erottuvat yksilöinä. Toivottavasti samanarvoisina. Teoksen viesti on ihmisarvon ja yksilön arvon korostaminen heidän taustoistaan ja lähtökohdistaan riippumatta.
.jpg)
Sampsa Sarparanta: Kallista on ja halvalla menee, öljy, 2014
Edellisen työn pariksi on ripustettu Nokian yhtiökokouksesta tehty maalaus Kallista on ja halvalla menee, jossa liituraitapukuiset yksilölliset miehet muuttuvat vihreiksi maalattuine kasvoineen yhtenäisekksi massaksi ja koneiston osaksi. Heillä ei persoonallisista piirteistä huolimatta ei jäljellä mitään yksilöllistä. Sarparanta on kuvannut kapitalismin vihreät kasvot 2010-luvun näkökulmasta. Tässä on tämän vuosikymmenen versio kahdestakymmenestä perheestä raivolla ja ripauksella huumoria maustettuna. Hyvin päivitettyä 1970-luvun yhteiskunnallista realismia.
Hieman yllättäen mukana on myös kaksi luontokuvausta - Elämän puu sekä Lepää rauhassa, jotka samoin tuovat mieleen 1970-luvun esimerkiksi Kaj Stenvallin ennen Ankkalinnaa. Realistinen maalaustapa oli voimisssan, mutta jos yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei kiinnostanut, aiheeksi valikoitui maisemamaalaus. Sarparanta on kuitenkin sijoittanut myös näihin töihin yhteiskunnallisen piikin tai sanoman.
Sampsa Sarparanta (s. 1973) on yksi menestyneimmistä nuorista maalareistamme. Hänellä on ollut yli 30 yksityisnäyttelyä vuoden 1995 jälkeen. Hän on valmistunut Kuvataideakatemista vuonna 2006 ja hänet on valittu muun muassa Taidekeskus Salmelan nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2004. Hän on myös yksi harvoista kantaaottavista ja realistiseen tyyliin maalaavista taiteilijoista.
Sarparanta maalaa esittäväviä kuvia, joiden aiheet voi jakaa kahteen pääryhmään. Toisaalta hän maalaa laajoihin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin kantaaottavia töitä. Toisen ryhmän muodostavat pientä ihmistä, yksilöitä ja arkipäiväsitä elämää kuvaavat työt. Niiden aiheina ovat arjen ongelmat, työttömyys, juurettomuus ja ulkopuolisuus. Nämä kaksi aihepiiriä ovat vahvasti esillä myös tm-gallerian näyttelyssä.
Sarparanta on poikkeuksellinen taiteilija tämän päivän Suomessa yhteiskunnallisten näkemystensä vuoksi. Hän on eräänlainen uuden punk-sukupolven vihainen nuori mies. Toisaalta näen hänen taiteilijantyönsä loogisena jatkumona 1970-luvun suomalaiselle maalaustaiteelle. Useat hänen teoksensa ovat tähän päivään päivitettyä fotorealismia, jolla on yhteiskunnallinen särmä. Siten ne eivät ole vain taidokkaan maalaustekniikan esittelyä. Tästä hyvä esimerkki on näyttelyn toinen päätyö Eniten vituttaa kaikki. Se kuvaa naista, jonka elämän ulkoiset puitteet ovat kunnossa, mutta silti mikään ei ole. Onko kyse yhteiskunnalisesta tiedostamisesta vai henkilökohtaisista vaikeuksista ja mahdollisuuksien puutteesta vai yleisestä weltschmerzista? Joka tapauksessa näissä maalauksissa Sarparannan myötätunto on aina yksilön puolella.
Sarparanta on harvoja yhteiskunnallisesti kantaaottava taiteilijoita, joka töissään ottaa voimakkaasti kantaa eriarvoisuutta vastaan. Hän kuvaa usein työttömiä, syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Sarparannan uusin näyttely tuo nämä hänen yhteiskunnalliset arvonsa hyvin esille. Hänen uudet maalauksensa tuovat elävästi mieleen 1970-luvun osallistuvan taiteen, niiden aihepiirin ja realistisen maalaustyylin, joka yhdisti sosialistista realismia ja fotorealismia. Sarparanta tekee tämän kuitenkin uudella, uutta luovalla tavalla. Vihaisen miehen raivoon yhdistyy paljon myötäelämistä yksilöitä kohtaan ja jopa ripaus huumoria ryhmäkuvissa.
Sampsa Sarparanta: Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia (osa), öljy, 2014.
Näyttelyn toisen painopisteen ja samalla aiheensa puolesta kiinnostavimman osuuden muodostaa kaksi yhteiskunnallisesti kantaaottavaa maalausta. Ne on lisäksi ripustettu rinnakkain, mikä nostaa niiden viestin toiseen potenssiin ohi yksioikoisen poliittisen viestin ohi. Näyttelyn parhaan työnä pidän teosta Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia. Siinä suorissa riveissä olevat kiinalaiset - tai korealaiset - työläiset näyttävät ensisilmäyksellä kaikki samanlaisilta, mitä yhtenäiset univormut korostavat. On tapana nähdä nämä joukot massana, josta yksittäisten henkilöiden piirteet eivät erotu. Meistä kaikki aasialaiset näyttävät samannäköisiltä aivan samoin kuin heistä eurooppalaiset ovat kaikki samannäköisiä. Sarparanta muuttaa asetelman maalamalla kunkin rivin kasvot spetrin eri sävyllä. Näin joukko jakautuu ryhmiin ja yksilöiksi, joilla voi olla erilaiset etuoikeudet, mutta samalla he erottuvat yksilöinä. Toivottavasti samanarvoisina. Teoksen viesti on ihmisarvon ja yksilön arvon korostaminen heidän taustoistaan ja lähtökohdistaan riippumatta.
Edellisen työn pariksi on ripustettu Nokian yhtiökokouksesta tehty maalaus Kallista on ja halvalla menee, jossa liituraitapukuiset yksilölliset miehet muuttuvat vihreiksi maalattuine kasvoineen yhtenäisekksi massaksi ja koneiston osaksi. Heillä ei persoonallisista piirteistä huolimatta ei jäljellä mitään yksilöllistä. Sarparanta on kuvannut kapitalismin vihreät kasvot 2010-luvun näkökulmasta. Tässä on tämän vuosikymmenen versio kahdestakymmenestä perheestä raivolla ja ripauksella huumoria maustettuna. Hyvin päivitettyä 1970-luvun yhteiskunnallista realismia.
Hieman yllättäen mukana on myös kaksi luontokuvausta - Elämän puu sekä Lepää rauhassa, jotka samoin tuovat mieleen 1970-luvun esimerkiksi Kaj Stenvallin ennen Ankkalinnaa. Realistinen maalaustapa oli voimisssan, mutta jos yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei kiinnostanut, aiheeksi valikoitui maisemamaalaus. Sarparanta on kuitenkin sijoittanut myös näihin töihin yhteiskunnallisen piikin tai sanoman.
★★★★☆
Sampsa Sarparanta: Maalauksia. 14.5.-1.6.2014. tm-galleria, Erottajankatu 9 B, Helsimki. Avoinna ti-pe 11-17, la 11-16 ja su 12-16.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti