Amos Oz - Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

Kukaan ei voi tuntea toista - Koskettava kuvaus juutalaisuudesta

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Amos Brotherus ja Miina Turunen. Kuva: © Suomen Kansallisteatteri/ Stefan Bremer

Kansallisteatteri on kunnostautunut uudisnäytelmien lisäksi dramatisoimalla useita johtavien nykykirjailijoiden romaaneja näyttämölle. Viime syksynä tähän joukkoon liitettiin israelilainen Amos Oz, merkittävin israelialainen nykykirjailija ja moneen otteeseen Nobel-ehdokkaaksi mainittu. Aiemmin näyttämösovituksia on tehty onnistuneesti  muun muassa Paul Austerin Vertigosta sekä parhaillaan ohjelmistoss olevasta Ian McEwanin Lauantaista. Ozin kohdalla valinta kohdistui omaelämänkerralliseen romaaniin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (Sippur al ahava ve-hosekh, 2002, suomennettu 2007).

 

Tarina rakkaudesta ja pimeydestä kertoo samanaikaisesti juutalaisten historiasta Palestiinassa, Israelin valtion synnystä että Ozin perheen vaiheista Amosin lapsuuden perheessä sekä hänen omassa perheessään. Näytelmän lähtee liikkeelle Ozin tarpeesta kertoa perheensä ja erityisesti äitinsä kohtalosta ja sen vaikutuksista hänen omaan kehitykseensä vaimolleen ja lapsilleen. Kirjailija ei  aiemmin uskaltanut kohdata syvintä traumaansa eli äidin itsemurhaa pojan ollessa 12-vuotias.

 

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Karin Pacius, Juhani Laitala, Pablo Ounaskari, Miina Turunen ja Ilja Peltonen. Kuva: © Suomen Kansallisteatteri/ Stefan Bremer

Ozin perhe - alkuaan Klausner - muutti Vilnasta Palestiinaan vuonna 1933 juutalaisvainojen alkaessa. Perhe oli hyvin koulutettu ja sivistynyt - molemmilla vanhemmilla oli useampi yliopistotutkinto ja he puhuivat ja lukivat useita kieliä. Jerusalemiin emigroituneet juutalaiset olivat kirjanoppineita ja älymystöä, mutta heillä oli vähän tietoa käytännön töistä. Ozin perhe kuten monet muutkin olivat asenteiltaan eurooppalaisia ja heillä oli vaikeuksia kotiutua Palestiinaan. He myös joutuivat tyytymään koulutustaan vaatimattomampiin töihin ja esimerkiksi Ozin perhe asui vaatimattomassa kellariasunnossa. Näytelmän ohjaaja Mikaela Hasán ja lavastaja Alisha Davidow ovat tavoittaneet ajan hengen erinomaisesti ensimmäisen näytöksen interiööreissä, joita leimaavat kirjahyllyt, jotka toimivat tilanjakajina ja joiden avulla näyttämö muutetaan sopivaksi eri kohtauksiin.

 

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Juhani Laitala, Miina Turunen ja Pablo Ounaskari. Kuva: © Suomen Kansallisteatteri/ Stefan Bremer


Näytelmäsovitus on tehty taidokkaaksi sekoittamalla historialliset muistumat nykyhetkeen. Juhani Laitala esittää todentuntuisesti kirjailijaa nykyhetkessä sekä esittää kertojana muistelmapaloja lapsuudestaan niin, että kirjailijaa lapsuudessa esittävä poika (näkemässäni esityksessä Pablo Ounaskari) on lähes mykkärooli. Poika lausuu ensimmäiset, sitäkin merkittävämmät, repliikkinsä vasta näytelmän lopussa. Tehokas ratkaisu, joka toimii erinomaisesti. Amosin vanhempia näyttelevät aidontuntuiset Miina Turunen ja Ilja Peltonen. Näyttelijäkaartissa on mukana myös Karin Pacius, joka näyttelee useita tärkeitä sukulaisrooleja ja jotka kytkevät perheen ympäröivään todellisuuteen ja juutalaisyhteisön monimuotoisuuteen.

Ensimmäisen näytöksen painopiste on eurooppalaisjuutalaisten, Palestiinaan emigroituneiden, ja arabien välisissä suhteissa sekä Israelin valtion perustamiseen johtaneissa vaiheissa. Perhe yrittää olla tasapuolinen ja haluaisi palestiinalaisvaltion, jossa juutalaiset ja arabit voisivat elää rauhassa, mutta samaan aikaan sionismi nostaa vääjäämättä kannatusta. Amoz Oz kirjoitti lapsena kirjeitä Englannin kuninkaalle Yrjö VI:lle sekä muille valtiomiehille itsenäisen juutalaisvaltion puolesta.

 

Ensimmäinen näytös päättyy Israelin valtion perustamiseen. jolloin perhe, ehkä ainoan kerran, tuntee yhteenkuuluvaisuutta ja aitoa iloa. Ertyisesti äidin on kuitenkin vaikea löytää sopusointua ristikkäisten paineiden puristuksessa.

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Amos Brotherus. Kuva: © Suomen Kansallisteatteri/ Stefan Bremer

Toinen näytös keskittyy enemmän perheen ympärille. Äidin mielenterveys horjuu ensimmäistä kertaa jo ennen itsenäisyyden saavuttamista. Lääkäri määrää hänet Tel Aviviin, jonka ilmanala ja aurinko voisivat vaikuttaa suotuisasti hänen masennukseensa. Kaikki päättyy kuitenkin kohtalokkaasti äidin itsemurhaan vuonna 1952 Amosin ollessa vain 12-vuotias. Pojan ei anneta nähdä äitiään eikä hänta päästetä edes hautajaisiin. Tapahtuma jättää pysyvän jälkensä pojan mieleen ja hän yrittää pyyhkiä sen pois mielestään. Vuosikymmeniksi. Näytelmän keskeinen teema ja opetus on, että kukaan ei voi tuntea toista. Kuinka voisikaan, kun ei tunne edes itseään. Kaikki on salassa ja mielensopukoita on mahdoton saavuttaa.

Toisen näytöksen toinen keskeinen tapahtuma on isän ja Amosin vierailu arabiylimyksen luona. Amos yrittää käyttäytyä hienosti mutta halutessaan tehdä vaikutuksen Aisha-neitoon, teloo vahingossa tämän veljen jalan. Katastrofi jää pysyvästi pojan mieleen, sillä anteeksipyyntö ja asian sovittelu ei ole mahdollista, koska ennen siihen ryhtymistä poliittinen tilanne muuttuu ja uusi vierailu on mahdoton. Kuinka paljon vahingossa tapahtuneet tilanteet ovat vaikuttaneet juutalaisten ja arabien välisiin suhteisiin vusoikymmenten aikana?

Amos Oz on muuttunut siomistista kahden palestiinalaisvaltion politiikan kannattajaksi ja hän pyrkii vaikuttamaan aktiivisesti Israelin poliittisiin päätöksiin.

Näytelmä on erinomainen kuvat Palestiinan tilanteesta ja siihen johtaneista syistä. Mutta Oz ei olisi merkittävä kirjailija tulkitessaan vain historiaa ja juutalaisten perimää, vaan ennen kaikkea kielellisenä taiturina, jonka runollinen kieli nostaa pintaan monimuotoisen kirjallisen ja tunteisiin vetoavan pohdinnan.

Näytelmä on toteuttu tyylikkäästi viimeistä piirtoa myöten. Se on hienovireinen ja sykähdyttävä kokonaisuus, jossa on ajankuvan mukaiset lavasteet ja puvut ja jota musiikki ja valot hienosti täydentävät. Lavastuksen paperiliuskoista toteutettu katto liittää näytelmän sen sangen kirjalliseen kirjalliseen taustaan.Toisessa näytöksessä paperiliuskoja lukuunottamatta lähes tyhjä näyttämökuva keskittää tapahtumat ja viestin oleellisimpaan.

★★★★☆

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Suomen Kansallisteatteri, Willensauna. Ensi-ilta 6.9.2013. Arvio perustuu esitykseen 15.3.2014.
Ohjaus: Mikaela Hasán, dramatisointi: Mikaela Hasán yhteistyössä Michael Baranin kanssa, lavastus: Alisha Davidow, puvut: Anna Sinkkonen, valosuunnittelu: Ilkka Niskanen, äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä ja videosuunnittelu: Pyry Hyttinen.
Rooleissa: Ilja Peltonen, Juhani Laitala, Karin Pacius, Miina Turunen ja Pablo Ounaskari (Amos Brotherus).