Ian McEwan - Lauantai

Päivä, jona maailma muuttui

Ian McEwan: Lauantai: Seppo Pääkkönen ja Petri Liski.
Kuva: © Suomen Kansallisteatteri/ Tuomas Manninen, 2014.








Suomen Kansallisteatterin kevään lähtölaukaus pienellä näyttämöllä oli sovitus Ian McEwanin romaanista Lauantai (Saturday, James Tait Black Memorial Prize, 2005). Sen on sovittanut näytelmäksi Kansallisteatterin dramaturgi Eva Buchwald. Lauantai on McEwanin vuonna 2005 ilmestynyt romaani, joka tapahtuu yhtenä näennäisesti tavallisena lauantaina (15. helmikuuta 2003), jolloin Lontoossa on käynnissä suurmielenosoitus Irakin miehitystä vastaan. Romaanissa sen päähenkilö neurokirurgi Henry Perowne pohtii suhdettaan maailman tapahtumiin ja rajoittettuja mahdollisuuksiaan vaikuttaa politiikkaan ja sen tapahtumiin. Perownen perhe vaimo. lapset ja vanhemmat vastaavat paljolti McEwanin omaa elämää ja sen maailmankuva sivistyneen keski-ikäisen englantilaisen suhdetta maailmanmenoon.

Lauantai kertoo siitä, miten pienetkin ulkoiset tapahtumat voivat suistaa normaalin, hyvin menestyvän perheen pois turvallisuudentilastaan. Muuttuvassa maailmassa mikään ei ole turvassa eikä kenelläkään ole etuoikeuksia.

Poliittisesti tapahtumat liittyvät Irakin sotaan ja sen aiheuttamiin suurmielenosoituksiin. Henry Perowne (Seppo Pääkkönen) suhtautuu Irakin sotaan viileän analyyttisenä tarkkailijana, mutta aamutaivaalla näkyvä palava lentokone luo varjon koko päivän tapahtumiin. Onko kyseessä terroriteko vai "normaali" onnettomuus?

Mennessään aamun squash-otteluun amerikkalaista anestesialääkäriä (Petri Liski) vastaan, Perowne  törmää parin pikkuroiston autoon rikkoen sen sivupeilin. Hän yrittää sopia asian korvaamalla vahingon, mutta Baxter (Joonas Saartamo) haistaa tapauksessa mahdollisuuden ansaita rahaa. Nerowne tunnistaa Baxterin pakko-oireista Huntingtonin taudin ja ryhtyy puhumaan taudin parantamismahdollisuuksista saaden Baxterin pois tolaltaan. Tapahtuma on lähtökohtana traagisille tapahtumille, jotka paljastuvat näytelmässä sipulin kuorimisen tavoin.

Ensimmäinen näytös kuvaa Perownen suhdetta Rosalin-vaimoon (Maria Kuusiluoma), lapsiin, Daisy-tytär (Ulla Raitio) on runoilija, joka on saanut ensimmäisen runokokoelmansa julkaistuksi ja jonka kotiinpaluun kunniaksi perhe järjestää illalliset ja Theo-poika (Johannes Holopainen), joka on lupaava kitaristi. Perowne käy tapaamassa äitiään (Kristiina Halkola), joka kärsii dementiasta sekä arvioi suhdetta appeensa (Antti Litja), jonka kanssa välit ovat etäiset, mutta joka on tullut Ranskasta vierailulle.

Ian McEwan: Lauantai: Johannes Holopainen, Maria Kuusiluoma, Seppo Pääkkönen ja Petri Liski. Kuva: © Suomen Kansallisteatteri/ Tuomas Manninen, 2014.






Lapset ottavat kantaa poliittisiin tapahtumiin nuoruuden ehdottomuudella ja Perownen ja Daisyn keskustelu asian ympärillä on sekä kiivas että kiinnostava. Yhteiskunnallisten aiheiden rinnalla McEwan käsittelee monia perhekysymyksiä teiniraskaudesta demebtoituviin vanhempiin ja sukupolvien välisiin kiistoihin ja konflikteihin.

Ian McEwan: Lauantai: Seppo Pääkkönen ja Petri Liski.. Kuva: © Suomen Kansallisteatteri/ Tuomas Manninen, 2014.







Ensimmäisen puoliajan tapahtumat on kiedottu squash-ottelun ympärille, jonka Henry käy amerikkalisen anesesialääkärin  kanssa. Miesten välillä on kysymys kilpailusta syvemmistäkin arvoista kuin ottelun voitto. Näihin liittyy myös englantilaisen ja amerikkalaisen kulttuurin törmäys. Amerikkalinen voittaa pelin uusintapallon jälkeen.

McEwanin yhteiskunnallisen analyysin tarkkuudesta kertoo, että Lontoon pommiräjähdykset tapahtuivat pian kirjan ilmestymisen jälkeen heinäkuussa 2005. Kyse ei ollut siitä, voiko tällaista tapahtua vaan koska.

Ian McEwan: Lauantai: Joonas Saartamo ja Markus Järvenpää. Kuva: © Suomen Kansallisteatteri/ Tuomas Manninen, 2014.








Lauantai-näytelmän ensimmäinen näytös on Irakin sodasta ja sitä koskevista mielenosoituksista huolimatta melko tavanomaista perhe-elämän kuvausta. Se on tehty nopeilla leikkauksilla, jotka paaluttavat tapahtumien lähtötilanteen. Tässä mennään melko tavanomaisia latuja - toki hyvää teatteria. Tapahtumien katalysaattrorina toimiva lähes merkityksetön kolari nousee keskiöön vasta toisessa näytöksessä. Näytelmän kiinnostavin osuus onkin sen jälkimmäinen puoliaika, joka tapahttu Perownien hienostoasunnossa. Näytelmän muoto muuttuu perinteiseksi juoninäytelmäksi tiheänä thrillerinä. Perhe on kokoontunut yhteen viettämään Daisyn kotiinpaluuta, johon Ranskasta palaava appikin osallistuu.

Tilanne saa kokonaan uuden ulottuvuuden, kun Rosalind vaimon mukana asuntoon tunteutuvat aamuiset roistot, jotka ovat aluksi rahan perässä. Baxteriia ajaa kuitenkin enemmän Perownen viittaus siihen, että Baxtonin sairauteen voisi löytyä hoitoa.

Näytelmän tehon kannalta on parempi mitä vähemmän juonesta ja tapahtumista tietää etukäteen. Itse en ollu lukenut McEwanin kirjaa ennen esitystä. Tiedän myös, että moni ei halua mennä katsomaan Lauantaita, koska hyvästä kirjasta tulee harvoin hyvää teatteria. Tällä kertaa näytelmä on erinomainen ja toimii ilman, että tietää kirjasta mitään.

Toisen näytöksen väkivaltakohtaukset ovat tehokkaimpia, mitä olen näyttämöllä nähnyt. Baxter pitää fileerausveistä Rosalindin kurkulla pitkän ajan samalla, kun pakottaa Daisyn riisuutumaan. Tällöin ilmenee, että Daisy on raskaana. Baxter antaa hänelle mahdollisuuden pelastua raiskaukselta ja pelastaa äitinsä, jos Daisy lukee alastomana runojaan. Daisy valitsee runoksi Matthew Arnoldin Dover Beach-runon, jonka on aikoinaan oppinut isoisältään. Runon kauneudesta vaikuttunut Baxter luopuu, mutta vahingoittuu käsikähmässä niin, että saa kallonmurtuman.

Perowne hälytetään sairaalaan leikkaamaan loukkaantunut Baxter, mikä aiheuttaa perhetason ja henkilökohtaisen dilemman siitä, missä määrin lääkärinvalan velvoitteet  ja henkilökohtaiset velvoitteet perheen suojeluun vaikuttavat toisiinsa. Perowne onnistuu leikkauksessa ja tämä avaa uuden positiivisen vaiheen Perownen ja Rosalindin suhteessa.

Monpuolinen ja jännittäväjuoninen näytelmä on suuri onnistuminen. Ohjaaja Irene Aho saa aikaan jännitystä, jota teatterissa kokee vain harvoin. Tässä näytelmässä ja sen esittäjissä ei ole heikoa lenkkiä Teemat ja varsinkin toinen näytös pysyvät muistissa pitkään.

★★★★☆

Ian McEwan: Lauantai. Suomen Kansallisteatteri, Pieni näyttämö. Suomen kantaesitys 12.2.2014. Arvio perustuu ennakkonäytökseen 11.2.2014.
Ohjaus: Irene Aho, dramatisointi: Eva Buchwald, lavastus: Markus Tsokkinen, pukusuunnittelu: Sari Suominen, valosuunnittelu: Max Wickström, äänisuunnittelu: Jussi Matikainen, videot: Kare Markkola ja naamiointisuunnittelu: Laura Sgureva.
Rooleissa: Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Seppo Pääkkönen, Kristiina Halkola, Johannes Holopainen, Markus Järvenpää, Antti Litja, Ulla Raitio ja Joonas Saartamo.
Kuvat: Tuomas Manninen.