Realistista boheemielämää seuraavaksi 20 vuodeksi
Puccini: La Bohème. Mari Palo ja Jaakko Kortekangas. Kuva: © Suomen Kansallisooppera/ Stefan Bremer, 2014
Suomen Kansallisoopperan uusin ensi-ilta Giacomo Puccinin La Bohème herätti tavallista suurempia ennakko-odotuksia, sillä onhan se oopperan uuden taiteellisen johtajan Lilli Paasikiven ensimmäinen itsenäinen valinta oopperan ohjelmistoon ja samalla ensimmäinen ensi-iltateos, jonka oopperan uusi ylikapellimestari Michael Güttler johti. Paasikivi oli jo ennakkolausunnoissaan esittänyt, että hän halusi tilata ohjaaja Katariina Lahdelta perinteisen ohjauksen, joka pysyy ohjelmistossa seuraavat kaksikymmentä vuotta. Lahden realistin en ohjaus Puccinin Viitasta oli vakuuttanut Paasikiven. Miten toiveet toteutuivat?
La Bohème oli maailman kolmanneksi esitetyin ooppera kaudella 2012-2013 La Traviatan ja Carmenin jälkeen. La Bohèmen edellinen pelkistetty ja moderni ensi-ilta oli Kansallisoopperassa vuonna 2000.
La Bohème (1896) - yhdessä Manon Lescaut'n (1893) - kanssa aloitti Puccinin kypsän kauden ja nosti hänet maailmanmaineeseen. Sitä seurasivat Tosca, Madame Butterfly ja La faciulla del West. La Bohèmen aihe perustuu Henri Murgerin kertomuksiin, niistä tehtyyn näytelmään ja vuonna 1851 julkaistuun romaaniin Scènes de la vie de bohème (Boheemielämää, suomennettu 1924). Libretto on Puccinin vakiokirjoittajien Luigi Illican ja Giuseppe Giacosan. Puccinin oopperassa tapahtumat sijoittuvat vuoden 1830 Pariisiin, mutta Lahden ohjauksessa ne on sijoitettu 1900-luvun alkuun.
Puccini: La Bohème. Zach Borichevsky ja Marjukka Tepponen. Kuva: © Suomen Kansallisooppera/ Stefan Bremer, 2014
Oopperan juoni kertoo köyhistä taitelijoista Rodolfo (kirjailija), Marcello (maalari), Colline (filosofi) ja Schaunard (muusikko), jotka sinnittelevät Pariisissa kylmässä kattoasunnossa sekä kahdesta naisesta, ompelija Mimistä sekä iloluontoisesta Musettasta. Tarinan ykkösparina on Mimin ja Rodolfon rakkaustarina ja kakkosparina ovat Marcello ja Musetta. Rodolfo ja Mimi rakastuvat, mutta erovat mustasukkaisuuden vuoksi. Lopussa rakastavaiset löytävät toisensa juuri ennen kuin Mimi kuolee keuhkotautiin. Ystävät tekevät kaikkensa Mimin pelastamiseksi mutta se on jo turhaa.
Puccini: La Bohème. Zach Borichevsky ja Marjukka Tepponen. Kuva: © Suomen Kansallisooppera/ Katariina Lahden ohjaus ja Mark Väisäsen lavastus ovat libretolle ja alkuperäisteokselle varsin uskollisia. mikä onkin La Bohèmen onnistumisen edellytys. Oopperan jatkuva vetovoima perustuu suuriin tunteisiin ja lukuisiin suosikkiaarioihin, joita Puccini ei säästele. Jokainen oopperakävijä tunnistaa ne välittömästi.
Ennakko-odotuksista hieman poiketen ohjauksessa on vältetty liikaa siirappisuutta. Toteutus on realistinen, juuri näin köyhät taiteilijat saattoivat elää 1900-luvun alussa. Ensimmäisen näytöksen ullakkoasunto om kalsea, likainen ja kylmä. Kattoikkuinoista näkyy lumisade. Väisäsen luoma tapahtumapaikka ei välttämättä ole pittoreski Pariisi vaan se voisi yhtä hyvin olla vuosisadan vaihteen Lontoo likaisine katuineen ja savusumuineen.
Toinen ja kolmas näytös on yllättäen sijoitettu ulos punatiilisten rakennusten rajaamalle torille, jonka poikki kulkevat junaraiteet. Itselleni tuli mieleen, että oopperan toinen ja kolmas näytös voisivat tapahtua vaikkapa Pasilan vanhoilla veturitalleilla. Cafe Momus on pieni baari ja sen pöydät ovat ulkona kadulla, mikä tekee jouluillallisen syömisesestä ulkosalla hieman koomisen. Toiseen näytökseen yleensä kuuluva jouluaaton hyörinä ja ostostenteko jäävät vaatimattomiksi. Vähäistä iloa arjen synkkyyteen tuovat vain runsaasti koristelu kuusi sekä huvipuiston karusellivaunut. Parempaa väkeä edustaa muutama hiemostorouva ja näiden lapset. Muiden mahdollisuudet ostamiseen ja sitä myöten myös tarjonta ovat vaatimattomia. Karuselliradan lisäksi vain maailmanpyörä luo hiemn juhlakauden tunnelmaa. Kolmannessa näytöksessä - muutamaa kuukautta myöhemmin - ollaan jälleen samalla ratapihalla joka on entistäkin ankeampi. Viimeisessä näytöksessä palataaan taas kylmään ullakkoasuntoon, jonne kuolemaisillaan oleva Mimi kannetaan. Yhteisö on solidaarinen ja kaikki varat ja mahdollinen käytetään Mimin olon parantamiseksi. Mimin kuoleman jälkeen taiteilijaseurue poistuu laskevaan aurinkoon.
Puccini: La Bohème. Jaakko Kortekangas, Jussi Merikanto, Zach Borichevsky, Marjukka Tepponen ja Koit Soeasepp. Kuva: © Suomen Kansallisooppera/ Stefan Bremer, 2014
Ohjaus on kaikenkaikkiaan hyvin realistinen ja suorastaan karu. Sitä voi pitää erinomaisena ja uskottavana ratkaisuna, mutta näyttämökuvat eivät välttämättä vastaa suuren yleisön odotuksiin kauniista pittoreskista Pariisista.
La Bohémen menestys lepää ja sen ratkaisevat laulajat - ja Puccinin rakastettu musiikki. Lahden ohjaus sallii produktiolle pitkän elämän, sillä henkilöohjaus on suhteellisen pientä joten tähän ohjaukseen on helppo tuoda uusia laulajia tulevina vuosina. La Bohèmen laulajien tulisi olla nuoria ja se on erinomainen teos nuorille, nouseville kyvyille. Kansallisoopperassa se oli ensitulemisen yhteydessä saanut erinomaisen miehityksen. Itse näin teoksen toisen illan, jossa solistit Rodolfoa lukuunottamatta olivat kotimaisia laulajia talon omasta väestä.
Puccini: La Bohème. Kuva: © Suomen Kansallisooppera/ Stefan Bremer, 2014
Kansallisooppera olis onnistunut saamaan Rodolfoksi amerikkalaisen Zach Borichevskyn, josta oli jo etukäteen kohistu paljon. Hän ei todellakaan pettänyt odotuksia ja on vain ajan kysymys, koska hän laulaa kaikista suurimmilla näyttämöillä. Hän on äänellisesti paras Rodolfo, jota olen kuullut elävänä. Hänen ulkoinen olemuksensa on kuin luotu hurmurirunoilijalle. Hänen parikseen sopi erinomaisesti Marjukka Tepponen Miminä. Tepponen oli illan suuri positiivinen yllätys. Hän antoi hyvän vastuksen Rodolfolle ja sai loppukohtauksessa liikutuksen kyyneleet katsojan silmiin kuten kuuluukin. Pääparia täydensivät eriomaisesti laulaneet ja näytelleet Mari Palo Musettana sekä taitelijatveljet Jaakko Kortekangas (Marcello), Jussi Merikanto (Schaunard) ja Jyrki Korhonen (Colline).
Tämä La Bohème jatkaa monta vuotta, mutta sen onnistuminen tulee olemaan paljolti kunkin kerran miehityksen varassa.
Michael Güttler johti Kansallisoopperan orkesteria ja kuoroa ammattimiehen ottein laulajia hyvin tukien. Varsinaiset johtopäätökset hänen kapellismestarin kyvyistään on kuitenkin syytä tehdä vasta myöhemmin.
★★★☆☆
Giacomo Puccini: La Bohème. Suomen Kansallisooppera, Ensi-ilta 21.3.2014. Arvio perustuu toiseen iltaan 25.3.2014.
Musiikinjohto: Michael Güttler, ohjaus Katariina Lahti, koreografia Riikka Räsänen, lavastus Mark Väisänen, puvut Anna Sinkkonen, valaistus Matti Leinonen ja projisointi Jenni Valorinta
Laulajat: Zach Borichevsky (Rodolfo), Marjukka Tepponen (Mimi), Mari Palo (Musetta), Jaakko Kortekangas (Marcello), Jussi Merikanto (Schaunard), Jyrki Korhonen (Colline), Marko Puustinen (Benoit), Heikki Aalto (Alcindoro), Jussi Miilunpalo (Parpignol), Marko Nykänen (Kersantti), Ari Hosio (Tullimies) ja Joonas Eloranta (Luumukauppias).
Suomen Kansallisoopperan orkesteri, kuoro ja lapsikuoro.
Näin La Bohèmen uudelleen 10.4.2014. Ensimmäiseen kertaan verrattuna tietyt asiat korostuivat entisestään. Musiikillisesti esitys oli, jos mahdollistsa, vieläkin parempi. Zach Borichevsky ja ;Marjukka Tepponen ovat todellinen unelmapari Rodolfon ja Mimin rooleihin. Kuten monesti mainittu Borichevsky on Metropolitan-ainesta, mutta Tepponen ei jäänyt yhtään jälkeen. Kolme muuta musketööriä avusti hiemosti Jyrki Korhosen johdolla. Olen nyt hieman myötämielisempi jouluaattokohtaukselle, vaikka siihen normaalisti kuuluva hyörinä ja ilonpito olivat edelleen väkinäisiä. Sen sijaan kolmannen näytöksen ratapiha herättää edelleen kysymyksiä. Samoin monet pikkuasiat kuten jouluillalinen lumisateessa ulkoilmassa sekä vaikkapa se, että Marcello keksi abstraktin ekspressionismin 1900-luvun alussa jäämättä taidehistoriaan. Valitettavasti tämä oli Borichevsky/Tepposen viimeinen yhteisesiintyminen. Borichevsky laulaa kyllä kaikki kevään jäljellä olevat esitykset ja Tepponen palaa Mimin rooliin ensi kaudella.
VastaaPoista