Musiikillisesti tasokas ooppera kauhufantasian ystäville
Giuseppe Verdi: Don Carlos
Kuva: © 2012
Suomen Kansallisooppera/ Heikki Tuuli
Suomen Kansallisoopperan kevätkauden Verdi-satsaus on Don Carlos, joka saa uusintaensi-illan lisäksi kolme näytöstä maaliskuussa. Kyseessä on Suomen Kansallisoopperan ja Tšekin Kansallisoopperan yhteistuotanto, joka sai ensi-iltansa Kansallisoopperassa 19.10.2012. Se on modernisoitu tulkinta yhdestä Verdin parhaista oopperadraamoista, joka on täynnä säveltäjän tunnetuimpia aarioita ja -kohtauksia. Ooppera kuuluu suomalaisten suosikkeihin sekä Savonlinnan että Kansallisoopperan lukuisten tuotantojen kautta. Manfred Schweigkoflerin ohjaus herätti ensi-illan aikaan ristiriitaisia tunteita. Ohjaus muodostaa edelleen suurimmat kysymysmerkit. Don Carlos on Kansallisoopperan uuden ylikapellimestarin Michael Güttlerin ensimmäinen oopperaproduktio uudessa virassaan. Kun lisäksi laulajat ovat suureltasin ensi-iltaan verrattuna uusia, herätti uusintatuleminen suuria odotuksia.
Don Carloksen teoshistoria on kiinnostava, sillä ovathan sen henkilöt oikeita historian henkilöitä. Oopperan tapahtumilla tosin on varsin vähän tekemistä historian tosiseikkojen kanssa. Tästä vastuun kantaa jo Friedrich Schiller, jonka näytelmään Don Carlos, Infant von Spanien Verdi libretistiensä Joseph Méryn ja Camille du Loclen kanssa pääosin oopperansaperusti. Näytelmän kirjoittamisen ja oopperan säveltämisen ajankohta leimasivat teoksen sisältöä enemmän kuin historiallinen totuus. Verdi teki Don Carloksesta useita versioita (alkuaan ranskaksi ja myöhemmin italiaksi. Alkujaan Pariisin maailmannäyttelyyn (ensi-ilta Pariisissa 1867) sävellettyä viisinäytöksistä oopperaa lyhennettin myöhemmin. Kansallisoopperassa nähdään Milanon versio (1884), josta puuttuu Fontainebleaun puistossa tapahtuva ensimmäinen näytös. Sen merkitys myöhempien tapahtumien ymmärtämiselle olisi keskeinen. Don Carlosta vaivaa monen mielestä tapahtumien ylenpalttisuus jopa siinä määrin, että draaman kulku siitä kärsii. Mutta musiikillisesti ooppera on kiistatta parasta Verdiä.
Omasta mielestäni Don Carlos kuuluu niihin harvoihin oopperoihin, jotka olisi syytä sijoittaa historiallisiin puitteisiinsa tai tarvittaessa lavastukseltaan hyvin pelkistettyyn ympäristöön. Itse vierastan Schweigkoflerin ohjausta, joka tapahtuu kautta linjan yöllisissä ja hämärissä tunnelmissa.. Koko oopperan tapahtumapaikaksi on valittu luostarin puisto, johon Kaarle V on tässä haudattu. Hänen hautapaatensa toimii niin esiintymislavana, jolle kiipeillään läpi teoksen kuin vankilana Rodrigon kuolinkohtauksessa. Lavastuksessa ja ohjauksessa ei Espanjaan ja sen kuumaan aurinkoon viittaa muu kuin hovinaisten kohtaus puistossa. Siinä prinsessa Eboli viihdyttää hovineitoja laulullaan. Yllättäen tämä kohtaus ja sen henkilöt on lähempänä Carmenin tupakkatehtaan tyttöjä kuin Espanjan ylhäisönaisia. Lavalle on sijoitettu runsaasti puita, jotka osin haittaavat laulajien seuraamista. Jopa auto da fé -kohtaus (polttorovio) on kytketty etualan puuhun, joka muun puusto kanssa on palanut poroksi neljänteen näytökseen mennessä.
Oopperan ohjausta ja puvustusta mainostetaan "goottilaiseksi" ilmeisenä tarkoituksena houkutella tavanomaista nuorempaa yleisöä. Tässä tekijät olivat onnistuneet ainakin uusintaensi-illan perusteella hyvin. Ohjaus ja näyttämökuva oli synkkähenkinen - fantasiakirjallisuuteen ja elokuviin viittaava. Hautojen lisäksi lavalla nähtiin runsaasti pääkalloja, miekkoja, haltijahahmoja, töyhtötukkia, goottikampauksia ja -pukuja - sekä halloween-rekvisiittaa ja jopa näyttämöllä liihotteleva kuolonenkeli. Goottityylin lisäksi ohjaus viittaa roolipeleihin ja larppaamiseen. Monin paikoin draaman korvaa ihmissuhdedramatiikan sijaan hymyn huulille tuova fantasiakooste. Osaltaan tähän vaikuttaa henkilöohjauksen vähäisyys, joka on saanut antaa sijaa näyttämökuvien ja valaistuksen kokonaistaideteokselle.
Don Carlos
Kuva: © 2012
Suomen Kansallisooppera/ Heikki Tuuli
Ohjauksessa on kyllä myös useita oivalluksia, jotka toimivat. Tällaisia olivat omasta mielestäni esimerkiksi neljännen näytöksen avaus, joka tapahtuu Filipin työhuoneen sijaan auto da fén polttamassa puutarhassa. Samoin prinsessa Ebolin tuominen kyseisen kohtauksen alkuun ennen Filipin suurta monologia selittää hyvin kuninkaan ja Ebolin välistä suhdetta. Samoin kirkon ja inkvisition valta tuodaan hyvin esille purppurakankaiden ja -valojen avulla.
Jostain syystä sen sijaan keskeisissä kohtauksissa henkilöiden välinen dramatiikka ei tule esille. Tämä on vahinko, sillä Don Carloksen vaikuttavuus syntyy nimenomaan henkilöiden välisistä jännitteistä. Tämä koskee etenkin kuningas Filip II:n ja Suurinkvisiittorin välistä kohtausta, joka on draamallisesti oopperan keskeisin, koska se tuo nerokkaalla tavalla esille kirkon ja maaillisen vallan välisen symbioosin ja kilpailun, jossa kirkko vie aina lopulta voiton. Samoin kerettiläisten polttorovio (auto da fé) jää vaisuksi. Ohjaaja ei selvästikään ole halunnut painottaa teokseen liittyviä valtasuhteita ja vallan merkitystä, vaan on asettanut näyttämökuvan etusijalle.
Ohjaaja on kyllä miettinyt Rodrigon luonnetta. Hänet kuvataan yleensä pyyteettömänä vapauden puolustajana, jonka hahmossa yhdistyvät kaikki inhimilliset hyveet aina ystävänsä puolesta uhrautuvaan marttyyriin saakka. Tässä tuotannossa Rodrigossa on tavallisen kuolevaisen piirteitä. Hänkin pelaa omaa peliään.
Ohjaukseen liittyvät varaumat ovat kuitenkin pientä produktion musiikillisten ansioiden rinnalla. Kansallisoopperassa on viimeaikoina saatu tottua varmaan ja laadukkaaseen musiikilliseen tasoon. Don Carlos ei tee tästä poikkeusta. Teoksen miehitys on kauttaaltaan tasokas ja tasainen olipa kyse talon omista tai vierailevista solisteista.
Suurin mielenkiinto kohdistui uuden ylikapellimestarin Michael Güttlerin ensiesiintymiseen. Hän osoittautui ammattimieheksi, joka toi esille Verdin musiikin parhaat puolet. Erityisesti hän sai oopperan jousistosta esiin kauniin ja sävykkään soinnin. Kaiken kaikkiaan musiikki eteni laulajien ehdoilla ja kauniit pianissimot ja sointivärit jäivät mieleen. Alun epäpuhtaudet voinee laskea jännityksen lukuun. Güttlerin avaus oli enemmän kuin lupaava ja kasvattaa odotuksia tulevalle.
Giuseppe Verdi: Don Carlos: Jyrki Korhonen (Filip II) ja Koit Soasepp (Suurinkvisiittori).
Kuva: © 2012 Suomen Kansallisooppera/ Heikki Tuuli
Solisteista Jyrki Korhonen Filip II:n roolissa oli notkea ja hyvin sisällä roolissa, jonka hän lauloi jo ensi-iltakierroksella. Korhonen ja Koit Soasepp muodostavat äänellisesti oikean parin kuninkaan ja Suurinkvisiittorin valtakamppailussa, jonka lopussa maallinen valta taipuu ristin alle. Valitettavasti ohjauksesta johtuen kohtauksesta puuttuu suuri dramatiikka.
Keskeisiin naisrooleihin oli saatu venäläiset vierailijat pietarilainen Victoria Yastrebova (Elisabeth) ja moskovalainen Elena Maximova (Eboli), jotka toivat esille uuden venäläisen laulukoulun parhaat puolet. Varsinkin Maximova oli kerrassaan mainio ja sai Ebolin hahmoon tunnetta, jota ohjauksen jäljiltä monista muista päähenkilöistä puuttui. Mika Pohjonen palasi Carloksen nimirooliin. Pohjosesta on kehittynyt erinomainen Verdi-tenori, jonka äänessä on juuri oikea loistokkuus, vaikka se ei ylä-äänissä avautunut täyteen loistoonsa. Pohjosessa meillä on erinomainen sankaritenori varsinkin, kun sekä hänen äänensä että näyttelemisensä on kehittynyt selvästi parin viime vuoden aikana. Rodrigona vieraili Kansallisoopperassa aiemminkin nähty meksikolainen Jorge Lagunes, joka selvitti roolin erinomaisesti eikä jättänyt laulullisesti moitteen sijaa. Myös pienemmät roolit oli miehitetty ja toteutettu ammattitaidolla,. mikä antaa hyvän kuvan Kansallisoopperan ensemblen tasosta.
Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro näyttivät jälleen kerran taitavuutensa. Kaiken kaikkiaan onnistunut paluu Verdin suosikkiteokselle. Valitettavaa on vain se, että Don Carlos on nähtävissä yhteensä vain neljä kertaa. Onnittelut Kansallisoopperan johdolle siitä, että sen on onnistunut tavoitteessaan vetää nuorempaa yleisöä. Toivottavasti ooppera- ja konserttietikettikin saadaan siirrettyä nuoremmalle sukupolvelle. Vai onko reilun tunnin rupeama liian pitkä tauko twittauksille ja sosiaaliselle medialle?
★★★☆☆
Giuseppe Verdi: Don Carlos. Suomen Kansallisooppera, uusintaensi-ilta 6.3.2014. Arvio esityksestä 6.3.2014. Musiikinjohto: Michael Güttler, ohjaus Manfred Schweigkofler, uusintaohjaus: Kim Amberla ja Jere Erkkilä, lavastus: Walter Schütze, puvut: Heidi Wikar, valaistus: Olli-Pekka Koivunen ja koreografia: Lotta Kuusisto
Laulajat: Jyrki Korhonen (Filip II), Mika Pohjonen (Don Carlos), Jorge Lagunes (Rodrigo), Koit Soasepp (Suurinkvisiittori), Nicolas Söderlund (Munkki), Victoria Yastrebova (Elisabeth de Valois), Elena Maximova (Eboli), Tove Åman (Tebaldo), Aki Alamikkotervo (Lerman kreivi), Kai Pitkänen (Kuninkaan airut), Anna-Kristiina Kaappola (Ääni taivaasta) ja Joanne Morgan (Aremberg).
Suomen Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti