6.8.2014

VII Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu - Alkukilpailut 3/8

Naisten vuoro



Venäläinen sopraano Elena Guseva. Kuva Heikki Tuuli, Mirjam Helin, 2014

Mirjam Helin -kilpailun toinen alkueräpäivä oli yhtä helteinen kuin ensimmäinenkin. Sibelius-Akatemian konserttisalissa ei viuhka ole edelleenkään koriste tai viestiväline vaan tarpeen oikean kuunteluilmapiirin aikaansaamiseksi.

Kun kuulijalla on ajoittain ongelmia keskityymisessä, voi vain kuvitella, minkälaisten ongelmien kanssa laulajat joutuvat painiskelemaan. On todennäköistä, että näissä olosuhteissa ei kaikilta laulajilta irtoa aivan parasta suoritusta. Toisaalta on hyvä, että oloshteet ovat kaikille samanlaiset ja että ne näyttävät säilyvän ennallaan ainakin alkuerävaiheen loppuun. Sää ei anna tasoitusta tai etua kenellekään.

Ensimmäisen päivän 1 ja 2 alkuerien perusteella parhaat laulajat ovat tulleet miestensarjasta, jossa etenkin baritonit ovat onnistuneet.

Toisen päivän aamun alkuerä 3 oli puolestaan enemmän naisten juhlaa. Alkuerän aloitti israelilainen koloratuurisopraano Hila Fahima (s. 1987). Hän ihastutti Händelin Let the bright serafin -aarian tyylikkäällä tulkinnalla sekä Richard Straussin harvemmin kuullulla laululla Amor. Hän esitti myös Yön kuningattaren aarian O zittre nicht, vaikka hänen hieman pienehkö äänensä sopisi ehkä paremmin barokkiohjelmistoon.

Toisena oli vuorossa saksalainen sopraano Anna-Maria Gieron (s. 1990). Hän oli yksi nuorimmista kilpailijoista, mutta teknisesti jo varsin taitava. Händelin Rejoice, rejoice sujui jo hyvin samoin Schubertin Gretchen am Spinnrade ja Griegin Ein Traum. Erittäin kehityskelpoinen laulaja.

Ennen taukoa viimeinen laulaja oli venäläinen baritoni Kirill Goriunov (s. 1989). Hän esitti Händel-aarian lisäksi Rahmaninovin ja Schubertin liedit, mutta oli omimmillaan oopperan parissa. Nuoresta iästään huolimatta Rodrigon O Carlo, ascolta Verdin Don Carloksesta sujui hyvin mallikkaasti.

Tauon jälkeen vuorossa oli naisten sarjan nuorin osanottaja amerikkalainen mezzo-sopraano Adele Grabowski (s. 1993). Hänellä oli ohjelmassa Vivaldin aaria (Juditha Triumphans) sekä Cleopatran aaria harvinaisesta Graunin Cesare e Cleopatra -oopperasta. Hyvä valinta, joka toi esille laulajan kyvyt. Schubertin Ganymed ja Debussyn laulu osoittivat että myös lied on hallinnassa.

Venäläinen sopraano Elena Guseva (s. 1986) oli aamupäivän ääni. Hänellä on suuri oopperaan sopiva ääni, lavasäteilyä sekä tulkintakykyä. Hänen parhaat puolensa tulivat hyvin esille Musettan aariassa Quondo m'en vo Puccinin La Bohèmesta. Hänen tulkintansa Lisztin Die Loreleista oli yllättävänkin dramaattinen. Kun hän saa pääkielet kunnolla haltuun, näillä ominaisuuksilla suuretkin lavat ovat hänelle avoimet.

Aamun viimeinen kilpailija oli ensimmäinen suomalainen. Mezzosopraano Katariina Heikkilä (s. 1985) oli valinnut ohjelmaansa kaksi barokkiaariaa (Vivaldi sekä Händelin Hercules) sekä liedeiksi kaksi Benjamin Brittenin laulua. Hän esitti kaikki numeronsa erittäin musikaalisesti ja tyylikkäästi, Britten-numerot toivat varmasti riskipisteitä samoin rohkea ohjelmistovalinta kokonaisuudessaan. Haittaako saksalaisen tai ranskalaisen ohjelmiston puuttuminen jatkoon pääsyä, jää nähtäväksi. Onnittelut hienosta suorituksesta ja hyvä avaus suomalaisjoukkueelta.


Katariina Heikkilä. Kuva Heikki Tuuli, Mirjam Helin, 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti