7.8.2014

VII Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu - Alkukilpailut 6/8

Taso nousee ja kisa tasoittuu kilpailun edetessä


Kroatialainen baritoni Matija Meić nousi tulkintojensa ansiosta suosikkilistan kärkeen. Kuva Heikki Tuuli, Mirjam Helin, 2014




Kolmannen päivän iltaosuuden aloitti eteläafrikkalainen  sopraano Goitsemang Lehobye (s. 1988). Hänellä on aivan uskomaton ainutkertainen äänimateriaali, joka ei valitettavasti ollut täysin hänen hallinnassaan. Myös tulkinnat kehittyvät ajanmyötä kun hän malttaahieman rauhoittua.  Mutta tällaisella äänimateriaalilla on kaikki mahdollista. Hän oli eräs niistä kilpailijoista, joille ensi viikon mestarikursseista olisi varmasti hyötyä. Nyt hänen esityksistään parhaiten toimi Poulencin Les chemins de l'amour.

Toinen kokelas oli ukrainalainen tenori Liparyt Avietisian (s. 1990). Hän oli päivän toinen hyvälaatuinen tenori, joka oli myös valinnut aariakseen Federicon valituksen Cilean Arleesitar-oopperasta. Hän selvisi hyvin myös liednumeroistaan. On melko pitkälle makuasia kumman tenorin puolelle vaaka kallistuu. Tällä kertaa korealainen Kim taisi vetää pidemmän korren.

Illan kolmas esiintyjä oli kroatialainen baritoni Matija Meić (s. 1986) nousi upealla äänellään ja erityisesti tulkinnoillaan aivan suosikkilistan kärkeen. Hänellä on hieno ääni, hyvä tekniikka ja Wienissä koulittu kieli- ja laulutaito. Tässä oli laulaja, joka on jo valmistaiteilija ja jonka laulaessa saattoi keskittyä nauttimaan esityksistä. Hän aloitti ohjelmansa Händelin aarialla Revenge, revenge ja jatkoi sitä hienosti Tšaikovskilla ja Schubertin Winterreise-laululla Auf dem Flusse. Hän päätti osuutensa kilpailun suosituimpaan aariaan Gounod'n Valentinin rukoukseen, josta hänen tulkintansa nousi sykähdyttävimmäksi.

Tauon jälkeen ensimmäisenä oli vuorossa latvialainen baritoni Ricards Millers (s. 1989). Myös hänellä on komea ääni ja esitykset olivat teknisesti hyviä, mutta eivät tässä baritonien vyörytyksessä nousseet aivan kärkipäähän.

Toiseksi viimeinen laulaja oli kanadalainen lyyrinen sopraano Elaina Moreau (s. 1989). Hänellä oli yksi kilpailun nuorista äänistä. Hän oli valinnut ohjelmansa äänelleen sopivaksi ja mukana oli niin Straussin Ständchen kuin amerikkalaisen oopperasäveltäjän Jake Heggien I shall not live in vain (1995). Hän valloitti yleisön Jules Massenet'n Manonin aarialla.


Iltakilpailun parhaaksi naislaulajaksi noousi venäläinen sopraano Ekaterian Morozova. Kuva Heikki Tuuli, Mirjam Helin, 2014



Illan päätti venäläinen sopraano Ekaterina Morozova (s. 1987). Hän on Pietarin Rimsky-Korsakov-konservatorion kasvatti . Morozova edusti parasta uutta venäläistä laulukoulua ja hänen  tulkintansa Tšaikovskin romanssista Kaby znala ya kuului koko kilpailun lumoavimpiin. Hän selvitti hienosti myös Händelin aarian Rejoice, rejoice sekä Wolfin laulun Auch  kleine Dingen. Sen sijaan en varauksettomasti ihaillut hänen tulkintaansa Fiordiligin aariasta Mozarin Cosi fan tuttesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti